tiistai 24. maaliskuuta 2015

Miksei aina voi olla perjantai


Jo aiemmin tänä vuonna kerrottiin, että kaikkialla maailmassa siirrytään kesällä käytäntöön, jossa uudet äänitteet julkaistaan perjantaisin. Eniten päätöksen saattoi arvata vaikuttavan USA:han ja Britanniaan, jotka tiukimmin arvostavat omia perinteisiä viikkorytmejään. USA:n julkaisu- ja listauspäiviä lienee aikoinaan eniten sitonut perjantaisin ilmestyvän Billboard-lehden painoaikataulu, eikä rytmiä ole tähän asti vaivauduttu säätämään mediakentän muututtuakaan. Levyt on julkaistu Britanniassa ja USA:ssa maanantaisin.

Billboard ei tietääkseni ole vielä paljastanut kesäsuunnitelmiaan, mutta virallisia brittilistoja kokoava The Official Chart Company kertoi tänään omistaan. Heinäkuusta lähtien viikkotilaston laadintajakso on perjantaista torstaihin, ja melkein 48 vuoden ajan sunnuntaisin BBC Radio 1:ssä lähetetty listaohjelma aikaistuu perjantai-iltapäivään. Se myös lyhenee kolmituntisesta kaksituntiseksi. Arvaatte, että uutinen on saanut listafriikit haukkomaan henkeään, eikä nettireaktioita voi luonnehtia järin myönteisiksi.

Muutostiedotteitahan on viime aikoina piisannut striimaus- ynnä muiden listailmiöiden takia, ja vaikka muutoksiin päädytään enemmän tai vähemmän pakon alla, tiedotteisiin laaditut kommentit ovat aina samaa mukainnostunutta teflonsössötystä, jonka informaatioarvo on nolla. Tänäänkin OCC:n edustaja hehkutti: ”This is an exciting new era for the Official Singles Chart – following the integration of streams, with the move to a new, more high profile slot.” Jos uusi systeemi on niin kiihottava ja uusi lähetysaika paljon aiempaa parempi, niin miksi ne otetaan käyttöön vasta nyt, kun ulkomaailma niihin pakottaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti