Väljää tiukkuutta

Jokseenkin hassua, että vuonna, jona albumilistalla on nähty ylivoimaisesti enemmän ykkösiä kuin koskaan ennen, Hesarin printtiversioon päätyy otsikko ”Levylistojen kärkeen mahtuu yhä harvempi”. Jokseenkin hassua sekin, että Jarkko Jokelaisen jutussa on vinha perä – kunhan sitä lukee oikeana ajankohtana. Näin joulun alla on turha etsiä läpimurtonimiä läheltäkään kärkisijoja.

Keväästä syksyyn kestänyt ennätysputki, jossa ykkönen vaihtui 20 peräkkäisenä viikkona, johtui paljolti siitä, että todella isot nimet eivät julkaisseet mitään. Silloin koettiin paljon yllätyksiä, nyt ei todellakaan. Top 20 täyttyy moninkertaisista menestyjistä, joista harvan voi edes sanoa olevan noususuhdanteessa.

Harvainvalta näkyy siinäkin, että parin viime vuoden aikana on tehnyt tiukkaa nimetä ”vuoden artisteja” – sellaisia, joille 2013 tai 2014 oli albumisuosiolla mitaten selvä huippu tai iso askel kohti sitä. Aiempina listavuosina oli helppo koota esimerkiksi kymmenen nimeä, mutta kenet voi nostaa näytteeksi vuoden 2014 tähdestä? Ed Sheeranin, Jannan, Amadeus Lundbergin, muita? Moni kesän kärkinimistä katosi saman tien, kuten Mirel Wagner.

Onneksi listaa voi tilkitä veteraaneilla, jotka saavuttivat uransa parhaat sijoitukset: Pepe Willberg, Judas Priest, Accept, Reijo Taipale... Mutta tuleehan noista (ehkä Pepe poislukien) ensisijaisesti mieleen jokin muu vuosikymmen.