torstai 27. tammikuuta 2011

Viivästynyt karkotus

Ensimmäisen ja toisen aleviikon väliset erot ovat yleensä pieniä, mutta nyt eivät – peräti viisi levyä siirrettiin (myöhässä) virallisen albumilistan Top 10:stä midprice-osastoon: Tuure Kilpeläinen, Avenged Sevenfold, Johanna Kurkela, Jukka Poika ja 69. listaviikkonsa nelossijalla viettänyt Chisun Vapaa ja yksin. Mikä oudointa, kaikki nuo jäivät midprice-tilastossa huonommille sijoille kuin viikkoa aikaisemmin pääsarjassa!

Korkein uutuus on myös sangen persoonallinen: 28 vuotta ensimmäisen levynsä jälkeen jenkkipunkryhmä Social Distortion (6) pääsi vasta nyt listoillemme. Tosin pääjehu Mike Nessin nykyiset seuralaiset ovat liittyneet yhtyeeseen 2000-luvulla. Brittiläinen White Lies (20) on myös ensikertalainen, samoin Yle X:n viikon albumina soineen Selvillä vesillä -levyn tekijä, tamperelainen TAP (42).

Lisäpainoksen myötä Vesa-Matti Loirin 4 + 20 ohitti 40 vuoden takaiset listasijansa edeten 11:nneksi. Myös Queenin Absolute Greatest (15) on korkeimmillaan toissavuotisen ilmestymisensä jälkeen – tähän asti paras numero oli 27. Yhteensä se toi bändille 17. sijoituksen Suomen albumilistan Top 20:ssä.

6 kommenttia:

  1. Ihmeellistä touhua, eikös esim. Maija Vilkkumaankin levy ole saman hintainen kuin nuo siirretyt levyt. Samalla logiikalla Stokkan hullujen päivien levyt pitäis siirtää midpriceen, nythän niiden kohdalla ei ole edes mitään alemerkintää listalla.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että iso osa Warnerin mid price levyistä siirrettiin pois täyshintaisten listalta, mutta tosiaankin ainakin Vilkkumaata Anttila myy alle kahdeksalla eurolla. Näemmä eivät helpolla suostu noudattamaan listasääntöjä.

    Nämä alkaa olla albumilistan viimeisiä aikoja. Kansa haluua hittejä ja digitaalinen maailma pohjaa niihin.

    VastaaPoista
  3. Hyvin näkyy Stratovarius pitävän paikkojaan, levyalesta huolimatta. Rock ei taidakaan olla niin kuollut, kuin radioasemien musiikkipäälliköt toivoisivat.

    VastaaPoista
  4. Huomasin juuri, että emmagaalan vuoden musiikkivideo on siirretty yleisöäänestykseen. Mitä järkeä, tuloshan kuvaa vaan sitä, kenen fanit on ahkerimpia äänestäjiä, eikä sitä, mikä video oikeasti vie parhaiten tarinaa eteenpäin ja on paras. Muutenkin vuoden musiikkivideo on täysin turha kategoria.

    VastaaPoista
  5. kyllä, tämä on lopun alua levylistoille. ikävä että nämä listat ovat nyt ihan turhia. kaikki on myytävänä, oma äitikin. oli levyttänyt tai ei. hyvästi Tuksu ja Aitolehmä, teitte hienot sinkut vaikka ette niillä laulaneetkaan vaan tämä salonoja vai mikä se liene jns.. nyt jää haikeus kuinka Suuria Tähtiä listasijoitusten kera teistä olisi tullutkaan!

    VastaaPoista
  6. Mitä muuta uutta? Parikymmentä vuotta sitten listoilla juhlivat Black Boxin, Milli Vanillin ja Technotronicin suutaan muiden ääniin aukovat keulakuvat. Eikä tällä ollut heikentävää vaikutusta listojen olemassaolon oikeutukseen, päinvastoin.

    VastaaPoista