Suomalaiset naisartistit tekevät tilaa toisilleen radiolistan kärjessä. Kaksi viikkoa sitten Jenni Vartiaisen Lanka luovutti kultakorokkeen Mirellan Timantteille, joka viikko sitten puolestaan päästi Sara Siipolan nauttimaan Paskana ykkössijasta. Eilen kapula vaihtoi taas omistajaa, uutena vastaanottajana Behmin Syntymäpäivä (vielä krran jee).
Timantit, paska ja syntymäpäivä ovat nasevia jättihitin aiheita, ja ensimmäinen niistä on tuottanut useita radioykkösiä: Cheekin Timantit on ikuisia, Sunrise Avenuen Diamonds ja Rihannan Diamonds. Paskassa ei ennen ollut samaa potentiaalia, eikä muissakaan kirosanoiksi luokiteltavissa kirjainjonoissa, mutta yksi salakavala ykköspoikkeus löytyy: Roope Salmisen Madafakin darra.
Syntymä- tai muilla merkkipäivillä ei ole aiemmin juhlittu, eikä viikonpäivilläkään kuin kerran (Erinin Yhtenä sunnuntaina). Kalenteripäivistä yli muiden on tietenkin JVG:n Ikuinen vappu, mutta yllättäen joululauluilla ei ole menty kärkeen. Whamin Last Christmas ja Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan ovat (toistaiseksi) saavuttaneet vain kakkossijan.
lauantai 13. huhtikuuta 2024
keskiviikko 10. huhtikuuta 2024
Kuu sydämen edessä
Pitkin Pohjois-Amerikkaa maanantaina näkynyt täydellinen auringonpimennys sai aikaan hienoja ja hauskoja meemejä ja myös tilastollisia reaktioita, vaikka ei muutamaa minuuttia pitempään kestänytkään. Spotifyn USA:n päivälistalle ilmaantui teemaan sopivia kappaleita 1900-luvun neljältä viimeiseltä vuosikymmeneltä:
36. Bonnie Tyler: Total Eclipse of the Heart
49. Bill Withers: Ain’t No Sunshine
65. Soundgarden: Black Hole Sun
127. Creedence Clearwater Revival: Bad Moon Rising
140. The Beatles: Here Comes the Sun
Total Eclipse of the Heartin uutisoitiin nousseen Itunes-digimyyntilistan ykköseksi. Tuosta listasta enää harvoin puhutaan, ja syystä – kuka muka ostaa biisilatauksia? Digital Sales Data -sivusto ei saa enää käyttöönsä myyntilukuja, ja arvio siitä että päivätilaston kärkeen pääsee parilla kolmella tuhannella lienee myös vanhentunut. Suomen Itunes-listalla on täysin random-tavaraa – ehkä vuosittain laadittuna siihen saisi vielä jotain tolkkua.
36. Bonnie Tyler: Total Eclipse of the Heart
49. Bill Withers: Ain’t No Sunshine
65. Soundgarden: Black Hole Sun
127. Creedence Clearwater Revival: Bad Moon Rising
140. The Beatles: Here Comes the Sun
Total Eclipse of the Heartin uutisoitiin nousseen Itunes-digimyyntilistan ykköseksi. Tuosta listasta enää harvoin puhutaan, ja syystä – kuka muka ostaa biisilatauksia? Digital Sales Data -sivusto ei saa enää käyttöönsä myyntilukuja, ja arvio siitä että päivätilaston kärkeen pääsee parilla kolmella tuhannella lienee myös vanhentunut. Suomen Itunes-listalla on täysin random-tavaraa – ehkä vuosittain laadittuna siihen saisi vielä jotain tolkkua.
maanantai 8. huhtikuuta 2024
Englanti englantilaisille
Brittimies Artemas nousi vihdoin 13. omakustannesinglellään muutaman listan alasijoille, ja nyt kuudestoista omakustannesingle I Like the Way You Kiss Me on lyönyt hänet kansainvälisesti läpi. Suomessa se eteni suorastaan luonnonoikkumaisesti singlelistan viidenneksi, ylemmäs kuin kotimaassa. Viittaan luonnonoikulla ulkomaisten hittien surkeaan menekkiin striimimarkkinoillamme.
I Like the Way You Kiss Me on Youtubessakin selvästi katsotuin ulkomainen musiikkivideo (sija 14, seuraava sijalla 40), vaikka tuossa videossa ei juuri tapahdu mitään. Se on tänä vuonna korkeimmalle meillä noussut englanninkielinen single, koska vaikka Windows95manin No Rules kävi Spotifyn päivälistan kärjessä, viikkotasolla se eväät riittivät vain kuudenneksi.
I Like the Way You Kiss Me on Youtubessakin selvästi katsotuin ulkomainen musiikkivideo (sija 14, seuraava sijalla 40), vaikka tuossa videossa ei juuri tapahdu mitään. Se on tänä vuonna korkeimmalle meillä noussut englanninkielinen single, koska vaikka Windows95manin No Rules kävi Spotifyn päivälistan kärjessä, viikkotasolla se eväät riittivät vain kuudenneksi.
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Raja venyy tarvittaessa
Eilen julkaistun albumilistan kärkikisa oli varsin vaisu, mikä sai yli vuoden vanhan Kuumaa-levyn palaamaan ykköseksi. Siltikin Beyoncén Cowboy Carter debytoi vaatimattomasti sijalla 11. Siis tuo supermegatähden hehkutettu äänite, josta Ampparit-otsikkopalvelun mukaan eräskin pääkaupunkiseudun paikallislehti julkaisi ainakin neljä juttua ja josta Ylessäkin on kiitettävästi keuhkottu.
Beyoncélla ei ole koskaan ollut meillä yhtään ka-ching-hittiä. Hän oli viimeksi 14 vuotta sitten radiolistan Top 20:ssä, silloinkin vierailijana Lady Gagan singlellä. Vuosi sitten julkaisemallani albumilistahistoriamme menestyneimpien esittäjien listalla hän on sijalla 420 ja Destiny’s Child 989:ntenä. Silti ainakin mediassa häntä usein kohdellaan myös suomalaisten ykkösjumalattarena.
Cowboy Carter on perus-Beyoncésta erkaantuneimmillaankin jonkinlaista americana-folkia, ei countrya. Tästä huolimatta Ylessä nostettiin sen yhteydessä esille countryn ”kasvanut suosio”, kuten yleensä tavataan tehdä jonkin kantrahtavan valtavirtahitin syntyessä. Tosiasiassa countryn asema Amerikassa on ollut jokseenkin järkähtämätön niin kauan kuin kukaan muistaa.
Jotkut countryartistit kautta vuosikymmenten ovat tehneet erimittaisia visiittejä popsuosioon kuten Patsy Cline, Willie Nelson, Kenny Rogers, Shania Twain, Keith Urban tai viime vuonna Luke Combs, jonka Fast Car palkittiin parhaana singlenä CMA-gaalassa. Kyseessähän on alkuperäiselle uskollinen versio Tracy Chapmanin kappaleesta vuodelta 1988. Tuosta ja Beyoncén kelpuuttamisesta countrylistalle näkee, että ala osaa sopivasti venyttää tyylilajin rajoja.
On myös karsinaansa jääneitä tähtiä kuten Garth Brooks, joka myi USA:ssa yli sata miljoonaa albumia ilman kunnon crossover-menestyksiä. Tai Loretta Lynn, josta tehty oscar-leffa Kaivosmiehen tytär (1980) tuli äskettäin taas tv:stä. Hänen pikkusiskonsa Crystal Gayle sen sijaan sai pophittejä – esimerkiksi Don’t It Make My Brown Eyes Blue (1977) eteni Hot 100:n kakkoseksi ja Britanniassa viidenneksi.
Beyoncélla ei ole koskaan ollut meillä yhtään ka-ching-hittiä. Hän oli viimeksi 14 vuotta sitten radiolistan Top 20:ssä, silloinkin vierailijana Lady Gagan singlellä. Vuosi sitten julkaisemallani albumilistahistoriamme menestyneimpien esittäjien listalla hän on sijalla 420 ja Destiny’s Child 989:ntenä. Silti ainakin mediassa häntä usein kohdellaan myös suomalaisten ykkösjumalattarena.
Cowboy Carter on perus-Beyoncésta erkaantuneimmillaankin jonkinlaista americana-folkia, ei countrya. Tästä huolimatta Ylessä nostettiin sen yhteydessä esille countryn ”kasvanut suosio”, kuten yleensä tavataan tehdä jonkin kantrahtavan valtavirtahitin syntyessä. Tosiasiassa countryn asema Amerikassa on ollut jokseenkin järkähtämätön niin kauan kuin kukaan muistaa.
Jotkut countryartistit kautta vuosikymmenten ovat tehneet erimittaisia visiittejä popsuosioon kuten Patsy Cline, Willie Nelson, Kenny Rogers, Shania Twain, Keith Urban tai viime vuonna Luke Combs, jonka Fast Car palkittiin parhaana singlenä CMA-gaalassa. Kyseessähän on alkuperäiselle uskollinen versio Tracy Chapmanin kappaleesta vuodelta 1988. Tuosta ja Beyoncén kelpuuttamisesta countrylistalle näkee, että ala osaa sopivasti venyttää tyylilajin rajoja.
On myös karsinaansa jääneitä tähtiä kuten Garth Brooks, joka myi USA:ssa yli sata miljoonaa albumia ilman kunnon crossover-menestyksiä. Tai Loretta Lynn, josta tehty oscar-leffa Kaivosmiehen tytär (1980) tuli äskettäin taas tv:stä. Hänen pikkusiskonsa Crystal Gayle sen sijaan sai pophittejä – esimerkiksi Don’t It Make My Brown Eyes Blue (1977) eteni Hot 100:n kakkoseksi ja Britanniassa viidenneksi.
torstai 4. huhtikuuta 2024
Voitto tuntuu voitolta
Lauantaina tulee 50 vuotta siitä, kun Abba voitti euroviisut Brightonissa. Tieto ei ole mikään yllätys, sitähän kelattiin jo viime vuonna: Loreen sai murskaäänimäärän tuomaristolta mukamas siksi, että viisuorganisaatio haluaa Waterloon 50-vuotisjuhlat Ruotsiin. Hohhoijaa.
Harvemmin on ollut puhetta siitä, että Waterloon kokonaispisteistä peräti 21,74 prosenttia tuli Suomesta. Voittajakappale on saanut yksittäisestä maasta isomman prosenttiosuuden vain parissa varhaisemmassa kisassa, joissa oli vain 12 tai 10 osanottajaa. Seuraavana vuonna 1975 tuli käyttöön nykyjärjestelmä, jossa maksimipistemäärä on 12, eikä yksittäisen maan osuus ole sittemmin yltänyt edes 10 prosenttiin voittopotista.
Vuoden 1974 järjestelmässä joka maassa oli 10 tuomaria, jotka antoivat pisteen suosikkibiisilleen. Jaossa oli siis 170 pistettä, joista Waterloo sai suhteellisen vaatimattomat 24. Suomen tuomareista viisi äänesti sitä. Jos kolme heistä olisi Ruotsin sijasta antanut äänensä Italialle, kokonaistulos olisi muuttunut.
On ratkaisematon ikuisuuskysymys, kuinka paljon voitto vaikutti Abban uraan. Viisuorganisaatio tietysti hehkuttaa sen merkitystä pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan, mutta Waterloohan eteni USA:ssakin kuutossijalle, ja siellä ei vieläkään useimmille euroviisut merkitse yhtään mitään. Kiinnostavaa muuten, että yksi isoimmista Abba-fanimaista eli Britannia antoi Waterloolle nolla pistettä.
Harvemmin on ollut puhetta siitä, että Waterloon kokonaispisteistä peräti 21,74 prosenttia tuli Suomesta. Voittajakappale on saanut yksittäisestä maasta isomman prosenttiosuuden vain parissa varhaisemmassa kisassa, joissa oli vain 12 tai 10 osanottajaa. Seuraavana vuonna 1975 tuli käyttöön nykyjärjestelmä, jossa maksimipistemäärä on 12, eikä yksittäisen maan osuus ole sittemmin yltänyt edes 10 prosenttiin voittopotista.
Vuoden 1974 järjestelmässä joka maassa oli 10 tuomaria, jotka antoivat pisteen suosikkibiisilleen. Jaossa oli siis 170 pistettä, joista Waterloo sai suhteellisen vaatimattomat 24. Suomen tuomareista viisi äänesti sitä. Jos kolme heistä olisi Ruotsin sijasta antanut äänensä Italialle, kokonaistulos olisi muuttunut.
On ratkaisematon ikuisuuskysymys, kuinka paljon voitto vaikutti Abban uraan. Viisuorganisaatio tietysti hehkuttaa sen merkitystä pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan, mutta Waterloohan eteni USA:ssakin kuutossijalle, ja siellä ei vieläkään useimmille euroviisut merkitse yhtään mitään. Kiinnostavaa muuten, että yksi isoimmista Abba-fanimaista eli Britannia antoi Waterloolle nolla pistettä.
lauantai 30. maaliskuuta 2024
Heikkouteni on vahvuus
Mirellan Timanttei eteni perjantaina radiolistan ykköseksi. Koska singlekärkeä piti jo toista viikkoa uudempi Mirella-biisi Uuteen eiliseen, syntyi harvinainen tilanne: sama artisti, mutta eri kappale johtaa kahta tärkeintä hittilistaamme. Edellinen kerta oli viikolla 8/2023, jolloin sinkkuykkönen oli Kuumaan Ylivoimainen ja radioykkönen Tulipalo.
Uuteen eiliseen pysyi kärjessä vain täpärästi, sillä jo tiistaina sen ohi Spotify-striimeissä nousi Joren & Zpoppan Heikkouteni. Koska biisi kesti myös perjantaisen Gettomasa-hyökkäyksen, se on hyvin todennäköinen seuraava ykkössinkku. Paalupaikka tulee poikkeuksellisen hitaalla kiipeämisellä: Heikkouteni on tähän asti kerännyt viikkosijat 8–4–3–2.
Vaikka Mirellan esikoishitti Sua sattuu kävi ylimmillään vain seitsemäntenä, sitä kuunnellaan yhä niin, että seitsemän miljoonan Spotify-striimin raja ylittyy tuota pikaa. Häneltä on tarjolla vain kolme levytystä, joiden yhteissaldo on yli 20 miljoonaa. Jos löydät vastaavan kotimaisen ansioluettelon, kerro. Hugoltakin on jo julkaistu viisi omaa ja yksi iso fiitti.
torstai 28. maaliskuuta 2024
Luistelemme taloon autioon
Viime viikon MM-kisoja seuratessani panin merkille, että jäätanssin rytmitanssissa oli pakollisena teemana 80-luvun musiikki – on ollut koko kauden. Selostajat kertoivat tuomarien ottaneen niin tiukan kannan, että he käskivät vaihtaa vanhempien biisien kasaricoverversiot aitoon kasariin. Tämän seurauksena 36 parin kilpailussa soivat lähes pelkästään varman päälle -hitit. En katsonut kaikkia tansseja, vaan luin tiedot netistä.
Useimmin eli neljässä ohjelmassa pääsi ääneen yllättäen Bonnie Tyler. Äänitaustat olivat 2–5 biisin potpureita, ja ainoana kolmella täyspotpurilla muistettiin Princeä. Yellon The Race soi kahdesti, mikä ei ollut yllätys, koska muistan useasti kuulleeni sen instrumentaali-editiä jo takavuosina, jolloin laulettua musiikkia ei vielä sallittu.
Luistelijathan eivät olleet vielä elossa 80-luvulla, joten biisivalinnat taisivat olla koreografien tms. vastuulla. Suomalaisparien sikermissä soivat Madonna ja melko omaperäisesti Taylor Dayne. Omaperäisempääkin olisi voinut toivoa. Ranskalaispari soitti meille Mylène Farmeria, joka tunnetaan vain ranskankielisessä Euroopassa. Mikseivät suomalaiset laittaneet kaiuttimiin vaikka Dingoa tai Kake Randelinia? Hittimusaahan hekin tuolloin tekivät.
Useimmin eli neljässä ohjelmassa pääsi ääneen yllättäen Bonnie Tyler. Äänitaustat olivat 2–5 biisin potpureita, ja ainoana kolmella täyspotpurilla muistettiin Princeä. Yellon The Race soi kahdesti, mikä ei ollut yllätys, koska muistan useasti kuulleeni sen instrumentaali-editiä jo takavuosina, jolloin laulettua musiikkia ei vielä sallittu.
Luistelijathan eivät olleet vielä elossa 80-luvulla, joten biisivalinnat taisivat olla koreografien tms. vastuulla. Suomalaisparien sikermissä soivat Madonna ja melko omaperäisesti Taylor Dayne. Omaperäisempääkin olisi voinut toivoa. Ranskalaispari soitti meille Mylène Farmeria, joka tunnetaan vain ranskankielisessä Euroopassa. Mikseivät suomalaiset laittaneet kaiuttimiin vaikka Dingoa tai Kake Randelinia? Hittimusaahan hekin tuolloin tekivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






