Beyoncélla ei ole koskaan ollut meillä yhtään ka-ching-hittiä. Hän oli viimeksi 14 vuotta sitten radiolistan Top 20:ssä, silloinkin vierailijana Lady Gagan singlellä. Vuosi sitten julkaisemallani albumilistahistoriamme menestyneimpien esittäjien listalla hän on sijalla 420 ja Destiny’s Child 989:ntenä. Silti ainakin mediassa häntä usein kohdellaan myös suomalaisten ykkösjumalattarena.
Cowboy Carter on perus-Beyoncésta erkaantuneimmillaankin jonkinlaista americana-folkia, ei countrya. Tästä huolimatta Ylessä nostettiin sen yhteydessä esille countryn ”kasvanut suosio”, kuten yleensä tavataan tehdä jonkin kantrahtavan valtavirtahitin syntyessä. Tosiasiassa countryn asema Amerikassa on ollut jokseenkin järkähtämätön niin kauan kuin kukaan muistaa.
Jotkut countryartistit kautta vuosikymmenten ovat tehneet erimittaisia visiittejä popsuosioon kuten Patsy Cline, Willie Nelson, Kenny Rogers, Shania Twain, Keith Urban tai viime vuonna Luke Combs, jonka Fast Car palkittiin parhaana singlenä CMA-gaalassa. Kyseessähän on alkuperäiselle uskollinen versio Tracy Chapmanin kappaleesta vuodelta 1988. Tuosta ja Beyoncén kelpuuttamisesta countrylistalle näkee, että ala osaa sopivasti venyttää tyylilajin rajoja.
On myös karsinaansa jääneitä tähtiä kuten Garth Brooks, joka myi USA:ssa yli sata miljoonaa albumia ilman kunnon crossover-menestyksiä. Tai Loretta Lynn, josta tehty oscar-leffa Kaivosmiehen tytär (1980) tuli äskettäin taas tv:stä. Hänen pikkusiskonsa Crystal Gayle sen sijaan sai pophittejä – esimerkiksi Don’t It Make My Brown Eyes Blue (1977) eteni Hot 100:n kakkoseksi ja Britanniassa viidenneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti