torstai 9. maaliskuuta 2023

Suomikin on nyt globaali

Vajaat kolme kuukautta ykkösalbuminsa jälkeen Costi julkaisi uuden singlen Maailman ympäri, jota striimattiin perjantaina Spotifyssa huimat 260.000 kertaa. Vauhti on säilynyt sen jälkeen ihan hyvin, joten viikkopotti on ylittämässä miljoonan rajan. Tuota ei nähdä kovin usein, mutta nyt nähdään kerralla kahdesti: Käärijän Cha cha cha tekee sen toisena viikkona perätysten.

Kun kokosin tänne kahden vuoden ajan Hot 50 -listaa (2020–2022), tarkkailukohteeni striimin ja radion voimasuhteissa oli se, mihin sijaan 100.000 viikkostriimiä riittää. Tuo kertoo yleisvolyymistä enemmän kuin huippulukemat. Yleensä sillä mentiin jonnekin 40:n ja 50:n väliin, mutta uusimmalla viikkolistalla ainoastaan sijalle 67, eli kokonaiskuuntelu on viime aikoina selvästi kasvanut.

Radiolistalla samankaltainen tarkkailuraja on miljoona impactia, ja tuo raja on liikkunut toiseen suuntaan. Muutama vuosi sitten sen saavutti keskimäärin 80 biisiä viikossa, mutta viime viikolla nykyajalle tyypillisesti vain 57. Impact-kertoimia säädetään vuosittain asemakohtaisesti kuuntelijalukujen mukaan.

Erikoista, että Costin single on listahistorian ensimmäinen Maailman ympäri -niminen hitti. Yleisimpien nimien joukosta nimittäin löytyvät Around the World ja All Around the World, joita on yhteensä kahdeksan. Parhaiten menestyi vuonna 1989 Lisa Stansfield, joka pääsi laulullaan Top 1000 -kirjaankin.

1 kommentti:

  1. Radiolistalla kävi Riki Sorsan "Halki maailman". Nimeä "Maailman ympäri" on käytetty levytyksissä yllättävän vähän, muita Fonossa ja Discogsissa mainittuja en muista kuulleeni.

    VastaaPoista