torstai 30. syyskuuta 2021

Tavaraseloste, osa 5

Tuhannen listan seuraksi 1000 listan kirjaan on luotu visailuelementti. Jokainen Top 12 nimittäin sisältää 12 vastausta kysymykseen, joka erikseen esitetään kirjan alussa. Idea kysymyksestä, johon on useita vastauksia useiden visailijoiden vuorollaan vastattaviksi, on jossain määrin syntynyt BBC:n Pointless-ohjelman inspiroimana.

Kysymyksessä 243 esimerkiksi pitää nimetä jokin Maroon 5:n 12 suurimmasta hitistä. Kysymyksessä 244 pitää nimetä jokin 12 suurimmasta hitistä, jonka nimessä mainitaan Helsinki tai Stadi. Nimitehtävissä visailija saa sanoa jo aiemminkin vastatun nimen, jos arvelee listalla olevan kaksi samannimistä kappaletta. Yhdestä sävelmästähän on mukana vain menestynein versio.

Visailun toimivuus on tekijälleenkin arvoitus. Olen kerran testannut sitä (eräs tuttu on joskus tilannut multa tietovisoja), mutta systeemi oli silloin vielä keskeneräinen. Palautteesta päättelin saman, minkä olen ennenkin havainnut: joillekin ihmisille onnistumisen elämykset ovat aika paljon tärkeämpiä kuin minulle. Tough luck.

Onnistumista olen pyrkinyt maksimoimaan jakamalla listat kymmeneen vaikeuskategoriaan – mitä pienempi numero, sitä helpompi. Jokaisen ryhmän sisäinen järjestys on arvottu Excelin satunnais­lukukaavalla, ja voin sanoa että kysymys 1 ei ole niin helppo kun olettaisi. En edes tajua, kuinka se pääsi ykköskategorian arvontaan, mutta aika nopeasti ja näppituntumallahan se jako tapahtui.

Alkupää painottuu esittäjiin, keskiosa sanallisiin teemoihin ja viimeiset kategoriat lauluntekijöihin. Osa ilmiöaiheista on myös vaikeita, mutta musavisoihin SM-tasolla osallistuneena tiedän, että ihan mahdottomia kysymyksiä ei ole olemassakaan. Ja arvaamalla voi aina pärjätä: hyvä niksi on esimerkiksi se, että vaadittava sana usein sellaisenaan muodostaa hitin nimen. Heart. Perhonen. Always. Juna.

Visailuun on laadittu säännöt – varsin avoimet, eri tilanteisiin sopeutettavissa. Innovaatioita vastaanotetaan. Jos haluaa helpon visan, sanoo vain pieniä numeroita, yksinkertaista. Helppouskin tosin voi hämätä: miten poimia vaikka Madonnan valtavasta hittimassasta ne 12 suurinta? Siksi Madonna ei päätynytkään ykköskategoriaan.

Jos tätä lukee joku kirja-arvioita kirjoittava, niin arvostelukappaleen voi tilata osoitteesta lehdisto@bod.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti