tiistai 13. huhtikuuta 2021

Listauutiskynnyksistä

Kolme viikkoa sitten kerroin täällä Behmin albumilistaykkösviikoista katsastaakseni, tarttuuko kukaan täkyyn kun ennätys rikkoutuu. Rumba tarttui ja teki uutisen, jonka Warner puolestaan muotoili tiedotteeksi. Toissapäivänähän virallisen listahistoriamme ykkössijan pitoennätys parani edelleen 18 viikkoon.

Mikään suuri media ei tapausta noteerannut, eivät edes iltapäivälehdet, jotka kuitenkin juuri aiemmin olivat raportoineet isosti Sannin ns. ennätyksestä. 2080-luvulla (2015) ylsi tiedotteen mukaan ensimmäisenä 200 listaviikkoon Top 100 -radiolistalla. Iltalehti tietysti sössi väittämällä viikkojen tulleen ”putkeen” – kappaleen julkaisustahan on kulunut jo noin 320 viikkoa.

Oletan tuon ennätyksen viittaavan siihen ajanjaksoon, kun Radio Monitorin listoja on arkistoitu Ifpin sivuille eli marraskuusta 2013 eteenpäin. Ei sillä sinänsä ole väliä, koska lista hidastuu ja tylsistyy jatkuvasti eli moisia lukemia olisi turha etsiäkään kauempaa. Tylsyyttä lievitti vähän se, että viimeviikkoiselta listalta Sanni putosi pois.

Rumban albumiuutinen noteerattiin sekä Behmin että aiempaa ennätystä pitäneen Anssi Kelan somessa. Kela harmitteli, ettei tietämättömyyttään ollut koskaan päässyt hehkuttelemaan omalla saavutuksellaan. Fanit keksivät perusteluja sille, ettei 20 vuoden välein ilmestyneitä levyjä voi verrata keskenään. Niissä oli perää, mutta harvalla muullakaan alalla 20 vuoden ikäeron ilmiöt ovat täysin vertailukelpoisia – silti niitä vertaillaan.

Pystyn hyvin eläytymään Kelan tilanteeseen. Pystynpäs! 10-vuotiaana hyppäsin alkukesällä korkeutta 138 cm, ja kun toimitsijat tarkistusmittasivat sen, arvelin että tulos on ihan hyvä. Heinäkuussa valkeakoskelainen Pauli hyppäsi 140 cm kisassa, jossa olin itsekin mukana, ja se uutisoitiin lehdissä Suomen ennätyksenä. Minut mainittiin ennätyksen aikaisempana omistajana. Okei, kiva tietää.

7 kommenttia:

  1. Vanhojen kappaleiden roikkuminen radiolistalla on tosiaankin ärsyttävää. Esimerkiksi Mikael Gabrielin uusi kappale putosi saman tien pois, ja jostain syystä tilalle nousi lähes vuoden takainen "Oli aikoi". Ei mitään järkeä.

    Listahuomio aiheen vierestä: Sisältää hitin -sivuston mukaan jukebox-listaa koottiin vuoteen 1989 asti. Löysin kuitenkin YouTubesta pätkän Kolmoskanavan Jukebox-ohjelmasta, jossa on maaliskuun 1990 lista. https://www.youtube.com/watch?v=ja8qcGye0f8

    Top 10:ssä on yksi kappale, joka ei noussut single- tai radiolistalle (Billy Joel: We Didn't Start the Fire), muuten mukana ei ole suuria yllätyksiä. En löytänyt tietoa siitä, milloin ohjelma lopetettiin, mutta Music & Media -lehden Station reports -osiossa mainittiin välillä ohjelmassa esitettyjä kappaleita (ei kuitenkaan niiden sijoituksia), ja viimeinen löytämäni maininta on 5.5.1990 julkaistussa lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon maaliskuun listan ykkönen oli Cliftersin "Angelica" ja edellisen maaliskuun alun listan kärjessä oli Cliftersin "Leikkikalu" - kiinnostavaa tässä on se että molemmat kappaleet julkaistiin saman vinyylisinglen eri puolilla - eli ensiksi oli a-puoli merkitty jukebox listalle mutta seuraavalla listalla b-puoli oli merkitty listalle.

      Poista
    2. Tuo käytäntö vaihteli ilmeisesti ajan mittaan – välillä listattiin kappaleita (jolloin molemmat puolet saattoivat olla mukana erikseen), välillä singlejä (useimmiten toinen puoli oli kuitenkin selvästi suositumpi toisin kuin tässä tapauksessa). Ensin mainittu tapa oli pidempään käytössä, mutta tietokannassa mainitaan, että ainakin Dingon Nahkatakkinen tyttö -hitin kohdalla listalle merkittiin myös B-puoli (ilmeisesti siis samalle sijalle).

      Poista
    3. Joskus taisi mennä niinkin päin, että vain singlen vähemmän suosittu a-puoli sai krediitin, vaikka singlen molempien puolien soitot laskettiin yhteen. Elokuussa 1986 Jukebox-listan kakkoseksi nousi J.Karjalaisen Irmeli. Kyseisen jukebox-singlen b-puolella oli Mä Meen. Aikalaistodistuksena voin sanoa, että kyseisten biisien silloinen suosioero oli samaa luokkaa kuin nykyinen Spotify-striimien ero (Irmeli noin 50 tuhatta striimiä ja Mä Meen yli miljoona Striimiä). Voin toki olla väärässä, mutta on hyvin vaikea uskoa, että Irmeli olisi ollut näistä kahdesta biisistä soitetumpi ja sen soitot olisivat riittäneet listan kakkoseksi.
      Sami

      Poista
  2. Kiitos linkkivinkistä. Syy miksi jukeboxlistan loppuminen on ilmaistu noin on se, että listapisteytys määritellään vuosi kerrallaan. Koska 1990 jäi jukeboxin osalta pahasti kesken, sitä ei enää huomioitu sen vuoden tuloksiin ja 1989 oli sen viimeinen vaikuttava vuosi.

    VastaaPoista
  3. Aikoinaan pakettina saamani jukebox-lista-arkisto, joka tuli RAY:ltä Jake Nymanin kautta, oli puutteellinen sekä alku- että loppupäästään. Kummankin täydentäminen sinänsä kyllä kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  4. Tarkistin vielä Helsingin Sanomien arkiston – ohjelmatiedoistakaan ei löydy mainintaa Jukebox Top 30:stä juuri tuon toukokuun jälkeen. Joten loppupäästä puuttuu ilmeisesti vain muutama lista.

    Ilmeisesti listoja laadittiin loppuvaiheessa kaksi kuukaudessa (lisäksi oli erilliset Katsojan valinta- ja Haastajat-lähetykset). YouTubesta löytyy muuten myös maaliskuun alun lista: https://youtu.be/Gj9I9ZSfp1Q?t=102

    VastaaPoista