tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hämärä kimara

Radio Suomen retrolistaohjelma Hittikimaraa on nyt tullut viisi jaksoa. Strategiaksi on paljastunut tämä: soitetaan pohjalta huipulle singlelistan Top 10 joko 20, 30, 40 tai 50 vuoden takaa. Ei juuri muuta. Vaihtuvista juontajista joku yrittää keksiä jutunjuurta Wikipediasta haetuista muiden maiden sijoituksista, joku ei yritä.

Viidennellä kerralla siis palattiin samaan vuoteen kuin avausjaksossa, maaliskuuhun 1987. Koska kuukauden aikana kärkikymppiin oli noussut vain neljä uutuutta, ohjelma oli 60-prosenttisesti sama kuin neljä viikkoa aiemmin. Toiston tunnelmaa lisäsivät kummalliset ennakoivat ja taannehtivat biisipätkät. Kun ohjelmassa ei ole asiaa eikä edes fiilistelyä, kymmenellä hitillä voi olla vaikea saada täyteen 45 minuutin lähetysaikaa.

Aika pitkään maltoin olla käyttämättä kummallinen-sanaa. Hittikimara on kummallinen. Kuka sen on keksinyt ja mitä varten? Onko sen tarkoitus saada lauantai-iltapäivän ympäröivät höpöpölinäohjelmat kuulostamaan fiksummilta, koska ne ovat edes nimellisesti toimitettuja? Miksi niin mauton tunnari? Miksi takertua tasavuosikymmeniin? BBC:n suositussa (koska toimitetussa) Pick of the Pops -ohjelmassa on käsitelty peräkkäin esimerkiksi vuosia 1973 ja 1990. Eivät tule ihan heti samat veisut vastaan.

1 kommentti:

  1. Mielestäni tuo on ihan mukava lisä Radio Suomen ohjelmistoon, vaikka listat saakin luettua ja kappaleet kuunneltua yhtä hyvin (tai oikeastaan jopa paremmin) netistä. Mitä Suomi soittaa -keskeisyydestä en pidä, mutta jostain syystä tuota listaa käytetään aina Ylen ohjelmissa. Outoa oli myös se, että kuukausilistaa on sanottu välillä tietyn viikon listaksi. Tunnari on tosiaankin hirveä. London Boysin "Sweet Soul Music" -kappaleessa ei ole mitään vikaa (ja onhan se ollut jopa listaykkösenä), mutta ohjelman nimen hokeminen ärsyttää.

    VastaaPoista