tiistai 21. helmikuuta 2017

Kattauksissa on eroja

Viidennen Vain elämää -kauden Toinen kattaus putosi sunnuntaina Top 50 -albumilistalta, vaikka Ensimmäinen kattaus komeilee yhä yhdeksäntenä. Hämmentävä asetelma, kun muistelee sarjan ensimmäisten julkaisujen tiivistä kimppaliikehdintää. Siitä oli helppo päätellä, että suuri jollei valtaosa cd-tuplien ostajista kiikutti kassalle kerralla molemmat.

Nyt cd-ostosten tilastollinen rooli on paljon vähäisempi ja sananvalta siirtynyt yksittäisten biisien tai soittolistojen striimaajille. Se levy pärjää jossa on hittejä, ja oheinen graafi kertoo, että tällä kertaa sarjan suosikkibiisit kasautuivat ekaan kattaukseen. Yhdeksästä kultarajan eli kahden miljoonan striimin ylittäjästä vain yksi löytyy toiselta kattaukselta. Klikkaa isommaksi.

Taas pääsemme toteamaan, että ns. albumikuuntelu, kokonaisuuden alusta loppuun soittaminen, on Spotifyssa harvinaista. Vain elämää -biisit ovat huomioarvossa samalla viivalla, jokainen tv:stä tuttu, ja silti soittomääräerot näyttävät valtavilta. Toki tilanne on tasaisempi verrattuna aiemmin tutkailtuun Roope Salmisen & Koirien albumiin, jonka raitojen striimauserot kasvoivat jopa satakertaisiksi.

2 kommenttia:

  1. Aiheen vierestä, mutta takuulla kiinnostavaa listatietoa. Vuoden 1960 singlelistat eivät ole useimmissa lähteissä saatavilla kovinkaan kattavasti, esimerkiksi Jake Nymanin "Suomi soi 4" -kirjassahan on vain kolme kokonaista listaa tuolta vuodelta. Tuohan asiaan taisi juuri tulla korjaus. Katsellessani Cash Box -lehtiä, joita on saatavilla ainakin archive.org- ja (vähemmän kattavasti) American Radio History -sivustoilla törmäsin yksittäiseen singlelistaan, jota en ole nähnyt missään muualla. Ykkösenä oli Laila Kinnusen "Marina", jolle Nyman näyttää sijaa 7, ja top 10:ssä muutamia vieraita listahittejä. Selailtuani lehtiä enemmän löysin listoja enemmän, kaiken kaikkiaan yhdeksän tuolta vuodelta. Kaksi listaa hypättiin yli, mutta nuo sattuvat löytymään Nymanin listakirjasta (jossa lähteenä on ilmeisesti ollut Iskelmä-lehti). Tarkkoja päivämääriä Cash Boxin listoihin ei ole merkitty, mutta ainakin osa niistä on pääteltävissä. Kokosin nuo löytämäni listat (sekä ne Nymanin kirjan listat, joita lehti ei julkaissut) tähän tiedostoon:

    https://www.scribd.com/document/339928967/Cash-Box-Finnish-singles-charts-1960

    Näyttää siis siltä, että vuoden 1960 listatiedot olisivat saatavilla lähes koko vuoden ajalta!

    VastaaPoista
  2. Joo, on mahtava löytö. Vaikka Cash Box on legendaariseksi tiedetty lehti, ei tullut mieleen että sen sivuilta voisi etsiä Suomi-listoja. Täytyy nyt katsella mitä noiden kanssa tekee, kiitos vain.

    VastaaPoista