maanantai 24. marraskuuta 2008

Hiljainen kotimatka

Vaikka Axl Rose ei olisi syönyt kaikkia palstamillimetrejä, aika harva taitaisi siltikään tietää, että yksi 2000-luvun menestyneimmistä artisteista on julkaissut levyn. Didon kaksi edellistä albumia myivät Suomessakin platinaa ja kultaa, mutta Safe Trip Homen ympärillä on huutava hiljaisuus. Ennen niin radioystävällisen laulajattaren Don’t Believe in Love -singleä ei tunnu soittavan kukaan.

Joo, menihän albumi brittilistan kakkoseksi, mutta tuotakin numeroa voisi vähän suhteuttaa. Edeltäjiä kun on kumpaakin ostettu Britanniassa noin kolme miljoonaa, ja Safe Trip Homen julkaisuviikon myynti oli 63000 kpl. Life for Rentin (2003) vastaava numero oli yli 400000. Ohi kiilasi Leona Lewisin viimevuotisen menestyslevyn uusi painos. Toki taaksekin jäi kaikennäköistä, esimerkiksi Beyoncé debytoi sinkkuykkösestään huolimatta vasta kymmenentenä.

Levy-yhtiön vähäisessäkin markkinoinnissa ovat menneet reseptit sekaisin, kun kertovat edellisten levyjen myyneen yhteensä 21 miljoonaa. Ei noin! Kahden levyn yhteismyyntiä kuuluu hehkuttaa vain silloin, kun eka myi paljon tokaa enemmän. Jos levyjen yhteismenekki on 21 miljoonaa, valistunut kuluttaja lukee sen niin, että ensimmäinen myi ehkä 19 miljoonaa ja toinen noin kaksi. Miksi Didoa näin nöyryytetään?

4 kommenttia:

  1. Didon uuden levyn vaimea vastaanotto saattaa myös kieliä siitä, ettei kovinkaan moni Life For Rentin miljoonista ostajista ollut kovinkaan innoissaan siitä mitä sai.

    VastaaPoista
  2. Tämä HS:n epäinformaatiopläjäys kaipaa selvästi lista-asiantuntijan kommentteja: "Sellohevistään tunnettu suomalaisyhtye Apocalyptica on noussut Yhdysvaltojen singlelistoilla kärkeen. Taakse ovat jääneet muiden muassa Metallica ja Coldplay." Tule apuun, Timo!

    VastaaPoista
  3. Kyllä minä sinne pistin eilen kommentin, joka tietenkin ymmärrettiin väärin. Eihän siinä väheksytä Apocalypticaa, vaan Hesarin uutisointia.

    VastaaPoista
  4. Apocalyptica muuten nousi viime viikolla sijalle 87. Taitaa siis olla nyt Suomi-rankingin jaetulla kakkossijalla.

    VastaaPoista