keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Timber, koivu kaatuu!

Madonna nappasi 11. ykkössijansa Suomen singlelistalla ja veti mukanaan ensikertalaisen – 4 Minutes -biisillähän siipeilee Justin Timberlake. Poikkeuksellisen kovan vastuksen tarjosi Matti Johannes Koivu (kuvassa), sillä molempien myynti olisi riittänyt albumilistallakin 10 parhaan joukkoon. Sinänsä mielenkiintoista, sillä Koivun albumi Irwin Goodmanin lauluja jäi sijalle 11. Singlen nimi lienee paljonpuhuva: Raha ratkaisee. Tai hinta.

Lähtöviivalle asettuessaan Poets of the Fallilla oli takanaan kaksi ykkösalbumia ja Kari Tapiolla yksi, ja Poets voitti tasokkaahkon taiston. Tapion Kaksi maailmaa -albumi ei sisällä euroviisua Valaise yö, koska siinä versioidaan Olavi Virran tuotantoa. Cover-teemaa pidetään yhä vahvana myyntivalttina, ja uusia variaatioita on suunnitteilla – esimerkiksi Anne Mattilan on kerrottu laulavan levyn täydeltä Carpentersia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti