tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kukat käteen ja leima lärviin

Iskelmä-Finlandian ehdokasasettelu nosti odotetusti aikamoisen kalabaliikin siitä, mikä ja kuka on iskelmää. Mutta väistämätöntähän tuollainen on aina, kun karsinoidaan jotain jota suin surminkaan ei pitäisi karsinoida. Populaarimusiikin genrerajojen surkuhupaisuutta saadaan säännöllisesti ihastella muun muassa Emma-palkintojen aikaan. Ja musiikin palkitseminen sen perusteella, että noudattaa mahdollisimman puhtaasti jonkin genren säännöstöä, on ainoastaan irvokasta.

Vielä mahdottomammaksi Iskelmä-Finlandian on tehnyt se periaate, että palkitaan ajankohtaisen saavutuksen sijasta koko ura. Arvostuksen osoittaminen antamalla rahaa lienee ihan jees, mutta on yksinomaan kiusallista, että ihmisten koko elämäntyöt asetetaan kilpailutilanteeseen – sitähän ehdokasasettelu tarkoittaa. Tämmöiset perusasiat vain tapaavat näinä aikoina hämärtyä, kun melkein joka kadunkulmassa joku yrittää herättää huomiota ja nostaa statusta jakelemalla palkintoja.

Toivottavasti tulos ei mene samanlaiseksi maalikameraratkaisuksi kuin tämänviikkoinen Music Control -lista. Sen ykkössijan näet vei Lovexin Take a Shot vain 0,11 pisteen erolla tilastoa muutaman viikon hallinneeseen Jenni Vartiaiseen. 0,11 pistettä on vähemmän kuin yksi soittokerta Radio X3Missä eli hyvin vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti