tiistai 20. toukokuuta 2014

Parhauden paremmuutta


Alkuviikon sää on taatusti nostanut ensimmäiseksi jokaisen päähän saman kysymyksen: Mitä kuuluu Listablogin kesäsarjalle? Myös minun. Asiaa tutkailtuani päädyin vastaukseen: Ihan hyvää. Tosin äskettäin hoksasin omaperäisemmän aiheen, mutta jätetään se hautumaan ja mennään tällä. Sarjassa on taas 30 osaa, ja niitä edeltää yksi bubbling under -henkinen yhteenveto.

Sarjan nimi on Greatest Greatest Hits ja aiheena artistien hittikokoelmat, jotka menestyivät poikkeuksellisen hyvin esittäjän muuhun tuotantoon verrattuna. Kriteerit eivät olleet aivan yksinkertaiset, vaan lisäsin laskelmaan useita muuttujia ja sen jälkeenkin hioin järjestystä fiilispohjalta. Sijalukuihin ei siis kannata suhtautua yhtä vakavasti kuin muutamissa aiemmissa tiukan faktapohjaisissa listauksissa.

Pelkkä vertailu artistin muihin (huonosti vastaanotettuihin) levyihin ei riitä, vaan menestyksessä pitää olla jokin perustaso – kaikki sarjan levyt nähtiin vähintään Top 10:ssä. Asetin menestyksen määrittelyssä yleensä listasaavutukset myyntilukujen edelle. Tuskin ketään yllättää tieto, että kaikki sarjan kokoelmat ovat vähintään kymmenen vuotta vanhoja. Toisaalta ennen 1980-lukua julkaistujakin mahtui mukaan vain jokunen.

Soppaan lisättiin myös miinusmuuttujia. Muutama kokoelma pärjäsi ensisijaisesti yhden tuoreen hitin ansiosta ikään kuin tavallinen uutuuslevy – ei ei, vääräoppista. Artistin kuoleman aiheuttamaan äkkinosteeseen suhtauduin niin ikään väheksyvästi. Rajasin kokoelma-käsitteen ulkopuolelle koko tuotannon paketoivat julkaisut, vaikka sellaisiakin on ajoittain ostettu innokkaasti. Mitä jäi jäljelle? Aletaan katsoa kuun lopulla.

2 kommenttia:

  1. Täysin asian vierestä.... mutta "Suomen vanhat singlelistat" osiossa ei muuten ole Heinäkuu 1992 osiota ollenkaan. Missähän mättää?

    VastaaPoista
  2. On se siellä, linkki vain oli rikki (nyt korjattu). Peräkkäisiä sivuja pystyy selaamaan alaosan uudempi viesti/vanhempi viesti-linkkien kauttakin.

    VastaaPoista