perjantai 23. toukokuuta 2014

Ilmainen hevi voitti lastensairaalan


Tammikuussa 1985 äänitetty, USA for Africa -nimellä julkaistu almulaulu We Are the World oli niin humongöösi tähtikattaus, ettei musiikkipuolella onneksi ole sittemmin pyrittykään sitä kukistamaan. Muiden maiden vastaavat hankkeet eivät yltäneet samaan, ja nyt voikin todeta, että tuolloin Maksamme velkaa laulanut Apua-orkesteri on kohdannut suomalaisen voittajansa. Se on kömpelöllä ja kummallisella nimellään 29 vuoden taakse viittaava Live Aid Uusi Lastensairaala 2017.

Novan sivujen tuoreen Spotify-listan ykköseksi noussut Lohtu on Tuomas Holopaisen sävellys, ja vokalisteja piisaa niin, että luettelun sijasta suosittelen katsomaan videon. We Are the Worldin aikoihin elettiin musiikkivideon kulta-aikaa, mutta tuottaja Quincy Jones patisti osallistujia laulamaan soolopätkänsä mahdollisimman tunnistettavasti (lue: maneerisesti). Tunnistaako Lohdun laulajia ilman videota? Yllättävän huonosti, ehkä pari kolme, mutta toisaalta se tekee kappaleesta vahvemman kokonaisuuden.

Latauslistalla Lohtu jätettiin kuitenkin kakkoseksi. Sen päihitti megasuosikki, jonka You Tube -videota on katsottu viidessä kuukaudessa 175 kertaa, jota on soitettu Spotifyssa 1366 kertaa ja jonka esittäjällä on kunnioitettavat 252 Facebook-tykkääjää. Kyllä, 4orderin ilmaiset Itunes-lataukset kehdataan yhä huomioida latauslistalla. Välissä oli viikon katkos, eli Frozen Groundin tämänviikkoinen paalupaikka tuli vieläpä re-entryllä. Hyvin menee.

4 kommenttia:

  1. Lähetin toukokuun alussa seuraavanlaisen sähköpostin asian tiimoilta musiikkituottajien Tommi Kyyrälle :

    Hei
    Latauslistan kärkikahinoissa on viettänyt muutaman viikon ajan vuonna 2011 julkaistu 4orderin Frozen Ground. Tällä viikolla kappale nousi jopa listaykköseksi. Biisi ei ole missään vaiheessa tänä aikana ollut livepopbars sivuston itunes Top 100 listalla (tällä hetkellä kappale on sivuston TOP 1500 listalla sijalla 457). Kappaletta ei taida edes löytyä DigiAnttilasta tai Musa24:stä.

    4Orderin facebook-sivulta löytyy seuraava päivitys helmikuulta: " No niin, koska talvi näyttää loppuvan kesken niin ensi viikosta lähtien jaamme iTunesista meidän Frozen Ground sinkkua kaikille halukkaille. Tarvitset iTunes tunnarit ja softan lunastaaksesi. Jos et halua itsellesi niin anna vaikka kaverille. Lykkää sähköposti osoite 4Orderille privaatti viestinä tai laita se tähän tilapäivitykseen kommenttina".

    Joten tarkoittaako tämä, että ÄKT on tilastoinut ilmaisen biisin latauslistalle ? Vai onko joku muu selitys tällä yllätysmenestykselle?

    Tommi Kyyrä vastasi :

    Hei,
    Latauslistan sääntöjen mukaan ilmaiseksi jaettavat kappaleet eivät sinne kuulu. Sääntöjen noudattaminen on tämän säännön valvomisen suhteen kauppiaan, eli tässä tapauksessa iTunesin vastuulla. Me emme Listan kokoamisvaiheessa voi tietää yksittäisten tuotteiden kampanjoista tai tämän kaltaisista tempauksista.
    Kiitos tarkkaavaisuudesta, otan yhteyttä iTunesiin asian selvittämiseksi.
    Ystävällisin terveisin,,
    Tommi Kyyrä

    Joten jos biisi on yhä latauslistalla, niin kai sen myynnin on sitten oltava sääntöjen mukaista.

    Sami

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tuon saman postauksen. Bändi jakaa jotain tunnareita sähköpostilla. "Jos jokin on jossakin, se on säännönmukaista" -argumentti ei ole kovin vahva, koska koko ajan listoilla on sääntöjenvastaisia äänitteitä, nytkin esimerkiksi Abban kahden erilliskokoelman tuplajulkaisu. Puhumattakaan niistä, jotka puuttuvat listoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Kommenttini olikin vähintäänkin puoli-ironinen. Ajattelin vain, että jos Kyyrä kirjoittaa olevansa yhteydessä iTunesiin asian selvittämiseksi, niin luulisi ettei biisiä enää latauslistalta löytyisi, jos sen "myynti" on osoittautunut ilmaisjakeluksi. Vaikka toisaalta en edelleenkään keksi muuta syytä kappaleen korkealle listasijoitukselle kuin ilmaiset Itunes-lataukset.
      Sami

      Poista
    2. ABBA-levyn sääntöjenvastaisuudesta en ole aivan varma. En löytänyt ainakaan nopealla Google-haulla tietoa listalla mainitun kaltaisesta tuplajulkaisusta. Olettaisinkin, että kyseessä on Goldin 40th Anniversary Edition, jolla on mukana Gold, More Gold ja B-puolia sisältävä kolmas levy. Tämäkään ei tosin poista sitä tosiasiaa, että Haloo Helsinki pääsi aiemmin listalle sääntöjenvastaisella tuplajulkaisulla.

      Poista