torstai 18. joulukuuta 2008

Alanko- ei kun Hollanti-hitit

Uuden ykkösartistimme Koopin ja hänen puolittain hollantilaisen taustansa kunniaksi palautan mieleeni palasen kadonnutta listahistoriikkia. Sisältää hitin -kirjaan näet piti tulla osio hollantilaisista yhden hitin ihmeistä. Maalla ei ole ollut tarjota kuin kaksi edes jonkinlaista kestomenestyjää (2 Unlimited ja Within Temptation), mutta sitäkin useampia tähdenlentoja. Luettelen tässä isousjärjestyksessä kymmenen hittiä, joiden koko on kahdesta kuuteen nappia.

1. Jackpot: Sing My Love Song (Laula kanssain, 1976)
2. Electronicas: Dance Little Bird (Tiputanssi, 1981)
3. Taco: Puttin’ on the Ritz (1982)
4. George Baker Selection: Paloma Blanca (1975)
5. Ten Sharp: You (1992)
6. Bolland: You’re in the Army Now (1982)
7. The Art Company: Susanna (1984)
8. Anouk: Nobody’s Wife (1998)
9. Teach-in: Ding-a-dong (1975)
10. Tee Set: Linda Linda (1979, tunnetaan myös Frederikin versiona)

Vaikka kustantaja hankkiutui ansiokkaasti eroon koko painoksesta jo kauan sitten, näin hiljattain opusta myynnissä Asematunnelin Kirjatorilla. Menkää ostamaan 15 eurolla, kyllä sitä epätoivoisempiakin joululahjoja voisi keksiä! (Minä en niistä enää rikastu, joten tämä ei ole mainos.)

Tosin olen saanut käsityksen, että markkinoilla on toinenkin samanniminen painotuote. Huomasin kerran kirjastossa kotimaisen lehden (nimi oli Sondi tai jotain), jossa siitä puhuttiin. Tartuin artikkeliin ja jatkoin lukemista, vaikka aika varhain kävi ilmeiseksi, että kyse ei ollut minun kirjastani. Teräväkynäinen kirjoittaja tuntui olevan liekeissä ripittäessään armottomasti kirjaparkaa muun muassa siitä, että siinä ei mainittu Jarkko Martikaisen syntyneen DDR:ssä.

Tunsin myötätuntoa ja pientä häpeääkin tekijän puolesta – mennä nyt unohtamaan noin ohittamaton perustieto, on kirjan sisältö tai tyylilaji mikä tahansa. Samalla myönnän tunteneeni helpotusta, sillä minun kirjassani se kerrotaan peräti kaksi kertaa! Rohkenin jopa elätellä toivoa, että omakin hengentuotteeni joskus pääsisi saman kynäniekan laserintarkkaan analyysiin. Muistaisinpa vain hänen nimensä – se ei ollut Timo Eränkö, mutta sinne päin.

2 kommenttia:

  1. Olympiavoittajan (kaksinkertainen) sukunimellä varustetusta tavaratalosta Turusta, saa 'Hitti'-kirjaa ostaa hintaan 4.95€.

    VastaaPoista
  2. Päivän parhaat naurut.. Kiitos!

    VastaaPoista