maanantai 29. joulukuuta 2008

Pilviä sinitaivaalla

Vuoden korkeaprofiilisin albumilista jäi ilmestymispäivänsä takia vähälle huomiolle, joten hehkutetaan vielä vähän jouluykköseksi palannutta Vesa-Matti Loiria. Kasarin lisäksihän Loiri oli lahjamyynnin kunkku myös vuoden 2006 Ivalo-albumillaan ja on vasta viides kahdesti Suomen jouluykköseksi yltänyt artisti. Aiemmat tuplaajat olivat The Beatles 1968 ja 2000, Eppu Normaali 1986 ja 1996, Madonna 1990 ja 1995 sekä Samuli Edelmann 1991 ja 2007.

Eliitin ovea kolkuttavat äänekkäimmin Smurffit, jotka vuoden 2002 lisäksi olivat kärjessä jouluna 2004, mutta viimeisiä myyntipäiviä mitannut, joulun jälkeen julkaistu lista osoittikin ykköseksi Ellan ja Aleksin. Smurffit olisivat todennäköisesti itse kiilanneet samalla tavoin paalupaikalle 1996, vaan tuolloinpa joulunjälkeisellä viikolla ei koottu listaa lainkaan.

Sininen ininäkone on alkanut vihdoinkin yskiä. Vaikka 12 aiempaa joulumarkkinoille julkaistua smurffialbumia nousivat kaikki kärkikymmenikköön – viimevuotinenkin vielä seitsemänneksi – Tanssii smurffien kanssa Vol. 16 sai tyytyä sijaan 19. Olen aina epäillyt noita äänitteitä kiireisten sukulaisten epätoivoisiksi lahja-artikkeleiksi, joita yksikään lapsi ei oikeasti halua kuunnella. Epätoivoisia sukulaisia piisaa toki yhä, mutta heille on nykyisin enemmän valinnanvaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti