tiistai 2. joulukuuta 2008

64 syytä välittää

Viime viikolla huomauttaessani, että Madonnan Miles Away ei ole yltänyt Suomen singlelistalle, en arvannut sen draaman määrää, minkä kyseinen biisi voisi listapiireissä aiheuttaa. Hyvin suuri osa maailman listafriikeistä on brittejä, ja hyvin suuri osa brittiläisistä listafriikeistä arvostaa Madonnaa – jollei musiikin, niin tilastollisten saavutusten ansiosta.

Tähän asti Madonnan kaikki 64 singleä ovat yltäneet saarivaltakunnan virallisissa myyntimittauksissa vähintään sijalle 16 – jotkut toistamiseenkin. Vuonna 1991 sekä Crazy for You että Holiday palasivat kärkiviisikkoon remiksauksina. Nyt kuitenkin Miles Away majailee vasta 39:ntenä, vaikka se on julkaistu sekä digitaalisesti että cd:nä. Ilmeisesti levy-yhtiö on sopimuksen tuota pikaa umpeutuessa lopettanut daamin markkinoimisen. Toki biisikin on aika läyhä, mutta noihin 64 edeltäjään mahtui myös läyhiä biisejä.

Brittien radiolistalla Miles Away on sentään kahdeksantena, ja meillä se kävi kärjessä – tällä viikolla ohi porhalsi Katy Perryn Hot n Cold. Music Control -tilaston ääniraidaksi sopisi Ben Folds Fiven 11 vuoden takainen pikkuhitti The Battle of Who Could Care Less. Top 20:ssä on näet kaksi I Don’t Care -nimistä esitystä, Fall Out Boy kahdeksantena ja Apocalyptica sijalla 18.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti