Vuosi loppuu, listat eivät

Joulusuhdanteita kalkuloidessa ja epäonnistujia päivitellessä tuppaa unohtumaan, että kuukauden kuluttua koko joulu on ohi ja tilanteet täysin toiset. Tammikuun levyalesta ei ole vielä tiedotettu, mutta ihmehän se olisi, jos noin järeästä pelinappulasta luovuttaisiin. Tämänvuotisen alen suurimmilla lukemilla kun on pärjäilty yllättävän vahvasti vuosilistalaskelmissa.

Valinnat alelevyiksi ovat tähän asti olleet sen verran arvaamattomia, että syksyn julkaisuista on vaikea veikata mitään. Vuoden takainen Leevi and the Leavingsin biiseistä tehty Melkein vieraissa pistettiin aleen ja kävi kaupaksi, joten tämänkertainen Dingo-painos kulkenee samaa reittiä. Voisin kuvitella myös CMX-kokoelman matkaavan laareihin. Joskus takavuosina bändin albumit pulpahtivat itsekseen alkuvuoden listoille sovinnaisempien lahjalevyjen tehdessä tilaa, mutta ilmiö on sittemmin lopahtanut.

Kun listakommentit saa blogissa tuoreeltaan julki eikä tarvitse annostella niitä kahden viikon deadlineissa kuten Rumbassa aikoinaan, tekstit ovat joskus äkkipikaisempia ja lyhytnäköisempiä. Mutta CMX-kokoelmalla soiva Jatkuu niinkuin sade auttaa muistamaan vanhankin systeemin huonot puolet. Minulla oli Rumba-palstaa varten biisiä koskeva muistiinpano, mutta ennen puhtaaksilyömistä ehdin unohtaa jutun varsinaisen pointin. Lehteen päätyi tylsää marmatusta siitä, että niin kuin pitäisi kirjoittaa erikseen.

Kerrottakoon unohtunut oivallus toivottomasti myöhässä. Samaan aikaan 50 hittiä -listalla oli havainnollinen esimerkki – kappale, jonka nimestä olisi samantyyppisesti väärin sanoja yhdistämällä saatu olennaisesti erihenkinen ja aika hyvin juuri CMX:n tyyliin sopiva. Se oli Maarit Peltoniemen esittämä Vain ajan hiekkaa.