Ruususia kultamaljassa

Sosiaalista ja perinteistäkin mediaa taidokkaasti hyödyntävän Anssi Kelan kerrottiin alkuviikolla saavuttaneen uransa toisen kultasinglen, kun Petri Ruusunen oli soinut suoratoistopalveluissa yli 2.000.000 kertaa. Artisti oli arvatenkin tyytyväinen saavutukseensa, ja ansaitusti. Kaksi miljoonaa on suuri numero ja perstuntumalta kultapalkinnon arvoinen. Ehkä aiheeseen voi silti ottaa muitakin kehokontakteja.

Menestys on suhteellista; kuinka monta kultalevyä voidaan myöntää esimerkiksi vuosittain ilman, että ne alkavat menettää merkitystään? Striimimäärät kasvavat nopeasti, ja listasijoituksina Petri Ruususen voittokulku ei ole näyttänyt kummoiseltakaan. Spotifyn viikkolistojen numerosarja on toistaiseksi tällainen: 71–7–13–21–26–26–29–35–38–41. Siis vain yksi viikko kärkikympissä ja vain kaksi Top 20:ssä. Ainakaan minä en miellä tuota kultasukseeksi.

Arvometalliuutisia ei kerrota kovin usein, koska kotimaiset hitit ovat suoratoistomarkkinoilla vähemmistössä ja ulkomaisista ei tarvitse kertoa – tietoja palkituistahan ei enää järjestelmällisesti koota mihinkään. Samana aikana kun Ruusunen striimasi kaksi miljoonaa, Alan Walkerin Faded ylitti kepeästi viisi miljoonaa.

Petri Ruususen käyrässä on myönteisenä kuitenkin huomioitava hidas lasku. Yleisenä ilmiönähän samalla kun viikkokohtaiset soittomäärät ovat kasvaneet, listallaoloaika näyttää lyhentyneen. Ns. singlelistan Top 20:n biiseillä on nyt yhteensä 23 prosenttia vähemmän listaviikkoja kuin puoli vuotta sitten. Jos se olisi vain striimeistä kiinni, hittivuosilista 2015 valmistuisi tavallista aikaisemmin – kantona kaskessa on arvaamaton radiosoitto.

Elämää debyyttiviikon jälkeen

Coldplay sai puhdistetuksi brittitilastollisen tahransa, kun A Head Full of Dreams nousi lopulta Superbowl-esityksen siivittämänä kymmenennellä viikollaan albumilistan kärkeen. Täten seitsemän studiolevyn ykkösputki säilyi ehjänä. Suomessakin albumi on nyt 11. viikollaan huippukorkeudessaan (#7, sama kuin debyyttisija), ja varaa on vielä parantaa.

Rihannan Anti jatkoi kolmannella listaviikolla nousuaan viidenneksi. Oli jo aikakin, sillä laulajatar ehti viettää Suomen albumilistalla 150 viikkoa yltämättä kertaakaan kärkiviisikkoon. 151 viikkoa niin, että paras sijoitus on viisi, on edelleen todennäköisyyksien vastainen asetelma. Mutta ei välttämättä kauan.

Matalilla sijoilla roikkuminen on suoratoiston myötä selvästi yleistynyt. Levyn ostaminen ja kuunteluhan ovat eri asioita, niillä on erilaiset, huonosti vertailukelpoiset saturaatiopisteet. Pelkän myynnin mittaamisen aikoihin harva olisi edes voinut kuvitella, että esimerkiksi tällä viikolla listalle palannut Robin Schulz keräisi kahdella albumilla 17 listaviikkoa ilman, että olisi käynyt koskaan Top 30:ssä.

Adelen 21:n (2011) toinen elämä vain jatkuu ja jatkuu, viikkoennätysnumero on nyt 141. Näyttää ilmeiseltä, että 25:n (2015) poissaolo striimipalveluista sataa jollakin tasolla 21:n laariin. Ehkä saatavillaoloon tulee muutos piankin, sillä ainakin meillä 25 vaikuttaa jo varsin haavoittuvaiselta – pelkkä myynti riitti hiljaisena sesonkina albumilistalla enää 13. sijaan.

Uutta virtaa kärjessä

Olavi Uusivirran musiikkiura on tuntunut kiertävän kehää. Ensin kymmenen vuotta sitten tuli kunnon radiohittejä, mutta levyjen kysyntä ei ottanut vakiintuakseen. Sitten kun näytti, että albumi kuin albumi loikkaa kärkikymmenikköön, hittisuoni tuntui tyrehtyvän ja kokoelma floppasi. Uuden Tanssit vaikka et osaa -sinkun vastaanottokin jäi kohteliaan vaisuksi, mutta katso: seitsemäs albumi Olavi loikkasi tänään odottamatta miehen ekaksi listaykköseksi. Onnea.

Myös Lost Society petrasi parin vuoden takaisesta kuutossijasta kolmanneksi, mutta siirränpä huomion Uusivirran ikätoveriin (s. 1983), samoin muusikon ja näyttelijän rooleja yhdistelleeseen Reino Nordiniin. Hänen musiikkimenestyksensä on ollut paljon labiilimpaa, vaikka reggaeprojekti Reino & The Rhinos listoilla piipahtelikin. Nyt JVG:n levymerkille tehty Puhu vaan on lähtenyt striimaamaan kunnolla ja kehittymään ns. singlelistan 18. sijan myötä Nordinin ensimmäiseksi hittibiisiksi.

UMK-kilpailijat eli euroviisuehdokkaat eivät totisesti juhli suoratoistossa, mutta yksi nousi sentään latauslistalle: Einin Draamaa sijalle 29. Jos ja kun lataukset mielletään singlemyynnin jatkeeksi, Eini palasi singlemyyntitilastoon yli 26 vuoden tauolta. Draamaa on kisaajista parhaissa asemissa myös radiolistalla, tosin vasta 61:ntenä ja vain yhden pykälän Cristal Snow’n edellä.

En lähtisi

Radiolistalla on alkuvuonna vallinnut jämähtänyt tunnelma, sillä kotimainen kärkinelikko (Tequila, Lähtisitkö, Eläköön, Valot pimeyksien reunoilla) on roikkunut mukana kukin vähintään 16 viikkoa. Huomio tuossa kiinnittyy Ville Gallen ja Sannin Vain elämää -coverin sinnikkyyteen. Sarjan poikimat (verrattain harvat) radiohitit tuppaavat jäämään lyhytikäisiksi – poikkeuksina ykköskauden Mitä tänne jää (Erin) ja kakkoskauden Kylmästä lämpimään (Anna Abreu).

Lähtisitköä eivät ole syösseet alamäkeen edes kummankaan osapuolen uudet hitit. JVG:n Paluu tulevaisuuteen nousi tänään 12:nneksi, ja Sannin Että mitähän vittua harppasi 59. sijalta kuudenneksi – siitä yhdestä sanasta huolimatta. Biisi on päässyt ääneen kahdeksalla kanavalla ja Paluu tulevaisuuteen vain viidellä, kun Lähtisitkö sai pisteitä kuudeltatoista.

Suoratoistossa pärjännyt Jonas Bluen Fast Car eteni 24–11 ja Zayn Malikin Pillowtalk 26–14. Voisi järkeillä, että Zaynin entiset bänditoverit raivasivat hänelle tietä – silloin kun hän oli vielä yhtyeen jäsen, One Direction menestyi Suomen radiolistalla vaisusti. Viimevuotiset 1D-sinkut Drag Me Down ja Perfect nettosivat kuitenkin sijat 5 ja 12, joiden ohittamiseen on nyt hyvä tähdätä.

Kuusivärinen vuoristorata

Listablogi-sanan jälkeen yleisin googlehaku, jolla tähän sivustoon on kahdeksan vuoden aikana eksytty, on ”suomalaiset naisartistit”. (Moikka vain, jos löysit sillä tämän tekstin.) Aihetta googlataan selvästikin paljon, koska Listablogi ei edes komeile hakutulosten yläpäässä – en ole aihetta suoranaisesti käsitellyt kuin pari kertaa joskus kauan sitten.

Listatapahtumien sukupuolijakauma tuntuu kiinnostavan keskimääräistä alan seuraajaa paljon enemmän kuin minua. Oheinen graafi ei siis ensisijaisesti kummunnut omista intresseistäni, mutta aika kiehtova (ja kaunis) siitä tuli. Sen olisi voinut tehdä kuka tahansa, sillä aineisto on kokonaisuudessaan nähtävillä täällä.

Graafi kertoo vuosien 1961–2014 suosituimpien hittien (Top 75) esittäjäjakauman: kotimaiset miessolistit, naissolistit, yhtyeet ja sama ulkomaalaisittain. 2015-listaa ei vielä ole olemassa. Nykypäivää lähestyttäessä jako hämärtyi alati yleistyneiden featuring-levytysten takia. Lähes kaikki niistä mätettiin yhtye/yhteistyömääritelmän alle. Valkoista poikkilinjaa seuraamalla näkee koti/ulkomaisten kokonaissuhteen vaihtelun. Klikkaa suuremmaksi.

Kaikkien kuuden osa-alueen suhdanteet ovat muuttuilleet aika villisti. Hittivuosilistalla 1984 suomalaisnaiset ottivat kaksoisvoiton (Vera Telenius ja Tuula Amberla), mutta seuraavina neljänä vuonna heidän edustuksensa jäi nollille! Vahvimpaan dominanssiin, yli puoleen kokonaistuloksesta, ylsivät kotimaiset yhtyeet vuonna 2002.

Jeesus ykkösenä

Vaikea kuvitella huonommin tunnettua artistia, joka on saanut Suomen albumilistalta kolme peräkkäistä ykkössijaa kahden vuoden välein. Tuoreimman paalun Eevil Stöölle toi tänään Iso vauva Jeesus, joka piti takanaan niin ikään ykkösenä aikoinaan käyneen Maj Karman paluulevyn. Maj’n nosti 13 vuotta sitten ensi kertaa kärkiviisikkoon Metallisydän, nyt hopeamitalin tienasi Peltisydän.

Kotimainen Slap Betty! (#13) debytoi kuusi porrasta ylempänä kuin ensivisiitillään. Anti eteni toisella viikollaan 11:nneksi, mikä on yllättävää kyllä Rihannan uran kolmanneksi paras sijoitus. Myös Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen kohensi asemiaan (41–35). Kauko Röyhkällä on tietysti nipuittain monenlaisia merkintöjä (paitsi ykkösiä), mutta yli 20-vuotias Hypnomen tilastoitui vasta toisen kerran urallaan. Eija Kantola (#46) palasi coverlevyineen mukaan 16 vuoden tauolta.

Sannin Että mitähän vittua ei sittenkään ehtinyt ns. singlelistalle. Tilanteeseen sopiva biisinnimi! No, hänen viimevuotisen Pojat-singlensä vieras Tippa-T sai täten huomion viikon korkeimpana debyyttinä (Ei Tippa tapa #3). One Directionista omilleen häipyneen Zaynin sooloesikoinen Pillowtalk nousi 14–6 ja on radiolistan korkein uutuus 26:ntena, mutta latauslistalla romahti kärjestä jaetulle 30. sijalle.

Sannin kone ei hyydy

Sannin uuden sinkun Spotify-suosio poiki paljon sekalaisia uutisia. Ensin kerrottiin – Spotifyn omaan päivälistaan perustuen – että Että mitähän vittua rikkoi ennätyksen kerättyään päivässä yli 294.000 kuuntelua. Myöhemmin levitettiin vähemmän huomiota saanutta tietoa, että ”todellinen” (?) lukema olikin peräti 349.961. Spotify-laskennassa kakkospäivän numero karttui 304 tuhanteen, eikä edes kolmantena päivänä tullut juuri pudotusta.

Merkillepantavaa on sekin, että vaikka uutuusjulkaisut on yritetty vakioida perjantaipäiviin, Että mitähän vittua julkaistiin keskiviikkona. Ennätysuutiset levisivät tehokkaammin arkipäivään ajoittuneina, ja sunnuntaina nähdään, oliko aikaistuksesta apua perässä laahaavan virallisen ns. singlelistan kannalta. Jos siihen ehti rekisteröityä edes kahden päivän soitot, ykkösdebyytti on todennäköinen. Latauslistalta tuli nelossija ja radiolistalta odotetun alhainen #59.

Bonusotsikkoja Sanni haali tietenkin biisin nimessä esiintyvän kirosanan takia. Vedottiin nuoriin, vaikutteille alttiisiin kuuntelijoihin, mutta jäi epäselväksi, kumpi on ongelma: se, että lapset ”oppivat” rumia sanoja vai se, että noita sanoja aletaan käyttää liikaa, jolloin ne menettävät tehonsa. Kirosanat ovat taitolaji, ja hittihistoriaa tutkittaessa voi todeta, että niitä on osattu käyttää säästeliäästi.

Kun Pelle Miljoona lauloi vuonna 1977 ”perrkele, olen työtön”, se ei synnyttänyt kiroilubuumia, kuten ei Edu Kettusen vuoden 1989 kertosäekään ”saatanan kone älä hyydy” tai PMMP:n vuoden 2003 läpimurtohuudahdus ”helvetin hyvin menee”. Ilta-Sanomat keräsi Äänitearkiston nettitietokannasta vittu-sanan nimessään sisältäviä biisejä varsin laihoin tuloksin. Fono.fistä niitä olisi löytynyt moninkertainen määrä.