sunnuntai 16. elokuuta 2026

Sama suomeksi

Tänään on kulunut 50 vuotta Abban menestyneimmän singlen Dancing Queenin julkaisusta. Vaikka jäi meillä myyntitilaston kakkoseksi, se kokosi selvästi suurimman listapistepotin. Se poiki myös menestyneimmän käännösversion (Marionin Prinsessa), mutta titteliin riitti listasija 11. Kuten käännöshittikirjassani kerroin, Abban kotoistaminen ei ollut meidän olosuhteissamme helppoa eikä ikinä yltänyt kaupallisiin odotuksiin.

Suomennos on usein sujunut hiukan säästöliekillä, sillä nimeä ei ole muutettu miksikään. Tästä on jopa kahdeksan esimerkkiä: Bang a boomerang (Seija Simola), Fernando (Berit, Lea Laven), Hasta manana (Kisu, Hanne), Honey honey (Monica Aspelund), Mamma mia (Anita Hirvonen, Koivistolaiset), Ring ring (Seija Simola, Marion), S.O.S. (Koivistolaiset, Katri Helena) ja Waterloo (Ami Aspelund, Seija Simola).

Waterloosta löytyy Fenno-musiikkiarkistosta toinenkin käännös, Vilperin perikunnan Vaatepuu. Muita kahdesti suomennettuja abbabiisejä ovat The Winner Takes It All (Marjorien Korttitalo vaan ja Super Singersin Sen kaiken toinen vie) sekä I Do, I Do, I Do, I Do, I Do (Lea Lavenin Vai niin vai niin ja M. A. Nummisen Rakkautemme laulu). Nummisen samaan aikaan (1995) tehty ruotsinnos kantaa nimeä Om och om och om och om och om igen.

Kun ynnätään mukaan instrumentaali- ja alkukieliset versiot, suomi-abbailua on julkaistu runsaasti, myynnissä on jopa tuplakokoelma-cd Waterloo ja muut suosikit. Isoja hittejä on kuitenkin sivuutettu, kuten Knowing Me Knowing You. Suomessahan monet iloiset menobiisitkin kulkevat mollissa, joten päinvastainen yhdistelmä, surullinen erotilitys duurissa, on jotain niin outoa, että mieluusti pysytellään sellaisesta kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti