Jawohl, Ich kann boogie

Areenaan alkuviikolla tullut kolmiosainen dokumentti Diskon aikakausi saa monesti käsitellystä aiheestaan jotain uuttakin irti kuvatessaan skenen syntyä New Yorkissa. Näytetään, kuinka diskon nostamina naiset, mustat ja homot pääsivät parempiin asemiin musiikkibisneksessä – kunnes mahtava rocktaantumusto sai tarpeekseen.

Aihepiiri rajautuu niin visusti Yhdysvaltain rajojen sisälle, että ei uskoisi sarjaa BBC-tuotannoksi. Tarkemmin miettien brittien poissaolon kyllä ymmärtää: vaikka sikäläisten muusikoiden 1970-luku sujui hyvin rapakon takana, heidän diskosaavutuksissaan ei ollut paljon kehumista. Irralliset hitit kuten Average White Bandin instrumentaali Pick Up the Pieces tai Hot Chocolaten You Sexy Thing vain hipoivat ilmiön ydintä. Suomessa suosittu Tina Charles ei ylittänyt Hot 100 -kynnystä.

Kun britit sivuutettiin, ei muutakaan Eurooppaa ollut syytä mainita. Baccara tai Boney M. toki jäivät USA:ssa statisteiksi, mutta esimerkiksi länsisaksalainen naistrio Silver Convention ylsi ykköseksi ja kakkoseksi sinkuilla Fly, Robin, Fly (1975) ja Get Up and Boogie (1976). Albumilistan kärkikympissäkin käytiin. Suomalaisia he eivät hurmanneet, paitsi Penny McLean, jonka soolosingle Lady Bump eteni Top 10 -hitiksi.