Listojen välisestä etäisyydestä

BBC tuotti viime vuosikymmenellä vanhaan lippulaivaohjelmaansa Top of the Popsiin perustuvia vuosikatsauksia, ja niitä on nähtävillä Youtubessa ainakin kymmenkunta. Suositeltavuutta lisäävät erityisesti tavallista omaperäisemmät haastateltavat. Iänikuisten bonojen ja questlovien sijasta ääneen pääsee muun muassa kolme Robert Palmerin Addicted to Love -videolla ”soittanutta” mallinaista.

Ensimmäisessä, vuotta 1976 käsittelevässä kolmevarttisessa taustoitetaan brittien levymarkkinoita, joissa olikin eroa Suomi-meininkiin. Siellähän myytiin singlejä niin paljon, että joillekin artisteille ne olivat riittävä rahasampo eikä albumeihin ollut syytä panostaa. Esimerkiksi Baccaran Yes Sir I Can Boogie nousi heillä ja meillä ykkössingleksi, mutta siinä kun duon albumi rikkoi meillä ulkomaisen myyntiennätyksen 115 tuhannen menekillään, brittilistalla se jäi sijalle 26.

Moni hittiakti Abbasta alkaen toki juhli myös albumilistalla, ja myös vuoden 1976 sinkkusuosikki Showaddywaddy päätyi ykköseksi kokoelmallaan. Ohjelmassa kuultavat ”asiantuntijanäkemykset” markkinoiden eroista ovatkin rankkaa liioittelua. NME:n tähtitoimittajana minulle tutuksi tullut Paul Morley kuvaa albumi- ja singlemaailmojen erkaantuneisuutta termeillä ”huge discrepancy” ja ”no mix at all”.

Esimerkkinä albumimenestyjästä mainitaan Steely Dan, jonka vuonna 1976 julkaistu The Royal Scam nousi sijalle 11. Siitä lohkaistu single Haitian Divorce saavutti sijan 17. Huge discrepancy indeed! Aina vain ihmetyttävät tyypit, jotka pokkana tykittävät dokumenteissa väitteitä tai tarinoita, joiden perättömyys on kenen tahansa todennettavissa. (Niistä ”laatujournalisteista” puhumattakaan, jotka nielevät kaiken purematta.)