tiistai 23. helmikuuta 2021

Suosion sokaisemat

Sitä se UMK-voitto voi teettää, kun katsojia kerrankin kertyi ruudun ääreen. Blind Channelin Dark Side nelinkertaisti striiminsä perjantai–sunnuntai-aikana edeten ylivoimaiseksi huipuksi, kun kakkoseksi jätetty Teflon Brothersin ja Pandoran I Love Youn kuuntelumäärä pysyi suunnilleen samana. Kolmanneksi eniten ääniä saanut Iltan Kelle mä soitan elpyi viitossijalle, mutta muut jätettiin Top 50:n ulkopuolelle.

Kuusi vanhempaa biisiäänkin Top 200 -päivälistalle saanut Blind Channel jätti sunnuntain soitoissa taakseen myös uuden Haloo Helsinki! -singlen Piilotan mun kyyneleet, joka niin ikään esitettiin UMK:ssa. Suosiostaan ja kehuistaan huolimatta se uhkaa ainakin tuoreeltaan jäädä vaille singlelistan ykkössijaa – katsotaan nyt kuinka kauan tämä muinaiset ajat mieleen tuova viisuhuuma kestää.

Idean euroviisukandidaattien vapaaehtoisesta kuuntelemisesta palautti kansan päihin viime vuonna kakkoseksi äänestetty Erika Vikmanin Cicciolina. Ei sekään sijoitu listahistorian kakkossijalaisten vertailussa kuin yhdeksänneksi, mutta tänä vuonna taidetaan saada isommat muutokset. Ohessa biisit, jotka Teflarien ja Iltan pitäisi kukistaa. Huom, vuonna 1978 tosiaankin kaksi kisaajaa sijoittui toiseksi.

Menestyneimmät euroviisukarsintojen kakkoset
1. Samuli Edelmann: Peggy ••• 1991
2. Danny: Sua kutsun, Maarit ••• 1967
3. Lea Laven: Aamulla rakkaani näin •• 1978
4. Katri Helena: Ystävä •• 1978
5. Mikko Alatalo: Leuhkat eväät •• 1981
6. Jari Sillanpää: Valkeaa unelmaa • 1998

Menestyneimmät euroviisukarsintojen kolmoset
1. Katri Helena: Minne tuuli kuljettaa •••• 1965
2. Ultra Bra: Tyttöjen välisestä ystävyydestä ••• 1998
3. Annika Eklund: Shanghain valot ••• 2006
4. Kirka: Toukokuu • 1996
5. Tamara Lund: Olen mikä olen • 1963
6. Taiska: Hiroshima 1981

1 kommentti:

  1. Dark Side on vihdoin ja viimein otettu mukaan myös YouTuben laskentaan. On Kworbin julkaisemalla kahden päivän (pe-la) listalla sijalla 18 (14 tuhatta striimiä). Todennäköisesti tuossakaan eivät ole kaikki striimit mukana, sillä bändin viimevuotinen Anastacia cover Left Outside Alone on saman listan sijalla 6. Jopa Lordin Hard Rock Hallelujah löytyy korkeammalta (12.). Blind Channelin UMK esitystä on katsottu YouTubessa reilussa kahdessa vuorokaudessa noin 600 tuhatta kertaa, joten seuraavalla kahden vuorokauden (su-ma) listalla pitäisi biisin olla ykkönen.
    Sami

    VastaaPoista