torstai 19. joulukuuta 2019

Pintakaasulla pinnalle

Mielenkiinnon hiipuminen albumilistaa kohtaan tuntuu jotenkin korostuvan jouluna. Jos joku onnistuu vielä saamaan levyään kaupaksi, tuo levy ei takuulla kiinnosta striimaajia – esimerkkinä viime vuoden listaykkönen, Waltteri Torikan Sydämeni joulu.

Joulun jälkeen ykkösenä debytoi Alan Walkerin Different World, jonka olisi pitänyt olla mukana jo edellisessä Top 50:ssä. Se taas oli lukemattomine hitteineen vahva suoratoistosuksee. Miten Torikan ja Walkerin suosiota voi verrata niin, ettei se vaikuta mielivallalta? Myynnin ja striimin painoarvojahan ei kerrota julkisuuteen.

Viime viikon kärkialbumin Nightwishin menekki taatusti putoaa seuraavassa laskennassa. Voisiko ohi jouluykköseksi mennä kymmenen ennenjulkaisemattoman biisin ja usean esittäjän ”mixtape”, jota ei edes ole fyysisesti saatavana? PME julkaisi näet sellaisen, nimeltään Volume.

Volumea vetävät korkeuksiin Spotifyn päivälistaa ilmestymisestään asti johtanut JVG:n Pintakaasulla ja kunniakkaasti sitä peesannut Gettomasan Jeesei. JVG niitannee täten ykkössijalla uskomattoman listavuoden: jättihittien Ikuinen vappu ja Frisbee lisäksi striimitilaston menestynein Vain elämää -esityskin oli duon nimiin merkitty Rakastuit looseriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti