Striimimarkkinat ovat suorastaan ylikuumentuneet lyhyessä ajassa. Ensin 11 uutta JVG-biisiä kerralla, sitten eka seitsemännen Vain elämää -kauden jakso näyttäytyi yllättävän vahvana, eikä Antti Tuiskun albumiannoskaan taatusti jää vaille huomiota. Vaikka VE-lumo perinteisehkösti heikkenee kauden loppua kohden, listoille on luvassa trafiikkia – moni ulkomaantähtikin kun on katsonut parhaaksi aktivoitua.
Mielenkiintoista on seurata radioiden reaktioita hittitulvaan. No, Nelosen radioiden strategiat voi aavistella, mutta onhan niitä muitakin. Koska kaikille biiseille ei voi riittää hyviä striimisijoituksia ainakaan pitkäksi ajaksi, vahva radiostatus nousee arvoonsa – etenkin vuosilista-aseman kannalta.
Vanhemmat hitit ovat saaneet tuntea nahoissaan vuodenajan muutoksen: jopa Despacito on kovassa laskussa, myös radiossa, eikä täten kyenne päihittämään Shape of Youta yhteispisteissä. Pari kuukautta sitten olisin ennustellut siitä paitsi vuoden myös vuosikymmenen isointa pisterohmua (jota titteliä toistaiseksi pitää Missä muruseni on). En vielä tiedä, onko Shape of Youlla saumaa ohitukseen. Muutin pisteytystä tälle vuodelle, ja sen lopulliset kertoimet suhteessa muihin vuosiin näkee vasta kun kaikki pisteet ovat koossa.
Despacito on kärsinyt siitä, ettei eri versioita yhdistetä. Vaikka kuunnelluin versio putosi tänään pois Spotifyn top 50:stä, kahden suosituimman version yhteiskuuntelumäärä riittäisi edelleen sijalle 28.
VastaaPoistaLatauslistalla ilmiö on vielä korostuneempi. Billboardin Finland Digital Song Sales -listalla eri versioiden myynnit yhdistettiin, ja kappale keräsi 12 ykkösviikkoa. Tosin sielläkin se putosi tällä viikolla pois top 10:stä.
Despacito on kyllä mun laskelmissani saanut bonusta tuplaedustuksesta. Mutta se on nyt putoamassa striimilistalta 22 viikon jälkeen, kun Shape of You sai kokoon 32 viikkoa.
VastaaPoista