Suoratoiston tultua hallitsevaksi osaksi albumilistaa koko tilaston rakenne on muuttunut. Kun laskettavaa dataa on enemmän, piste-erot ovat pienempiä ja yksittäisten levyjen muutokset näkyvät suurempina. Kuten perinteinen toisen viikon myyntipudotus. Myyntivetoisella listalla esimerkiksi 50 prosentin pudotus (mikä on aivan normaalia) näkyi loivempana kuin striimivetoisella.
Sekä viime että tällä viikolla tilaston yläpäähän ilmaantui monta albumia artisteilta, joilla on uskollinen ostajakunta mutta verrattain niukasti striimaajia. Viikko sitten Ismo Alanko (#2), Wöyh! (#3) ja Paradise Lost (#7), tänään Arch Enemy (#2), The National (#3), Viikate (#4) ja Neil Young (#6).
Ennen striimiaikaa Alanko tai kukaan muukaan ei olisi ikimaailmassa pudonnut kakkossijalta 41:nneksi eivätkä Wöyh! tai Paradise Lost suoraan ulos Top 50:stä. Niiden myynti olisi kaiketi pudonnut prosentuaalisesti yhtä paljon, mutta lopputulos olisi ollut hellempi. Tämän viikon tulokkaat saavat varautua samanlaiseen kyytiin. Mutta riemuitkoot aikansa siitä, että Arch Enemy nappasi uransa korkeimman sijoituksen ja Neil Young palasi kärkikymppiin 15 vuoden tauolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti