keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Musa-tv ennen musatähtiä

Sivustolle americanradiohistory.com ladataan jatkuvasti mehevää materiaalia: pdf-tallenteita vanhoista radio- ja musiikkibisnesaiheisista lehdistä, joista kaikista en ollut aiemmin edes kuullut nimeä. Palaan löytöihini myöhemminkin, mutta aluksi yksi sattumanvarainen havainto.

Klikkasin auki Radio&Records-lehden 4.3.1983 ilmestyneen numeron ihan vain tsekatakseni, millaisesta julkaisusta on kyse. Miltei saman tien silmääni osui dokumentti yhdestä pophistorian käännekohdasta. ”Reported here first” -lätkä indikoi, että R&R:llä oli lämpimät välit Music Televisionin kanssa, ja lätkän alta sai luettavakseen kanavan soittolistan lähes täydessä mitassaan. Juuri siltä viikolta, jolloin mukaan lisättiin Michael Jacksonin Billie Jean.

Virallisen historiankirjoituksen mukaanhan Billie Jean oli eka mustan artistin video, joka otettiin tuolloin pari vuotta toimineen tv-ilmiön rotaatioon. Ohesta näkee (klikkaa isommaksi), että samalla kertaa lähti pyörimään Princen Little Red Corvette, ja medium-soitossa oli jo ennestään Princen 1999. Jos tarkkailemme vain ihonväriä ilman kulttuurisidonnaisuuksia, niin Jacksonin edelle meni myös The Beat (Amerikassa English Beat), jonka jäsenistä 3/6 oli mustia.

Kun selaa kaikki 70 nimeä, niin huomaa näiden edelläkävijöiden päätyneen aika outoon seuraan. MTV:n listalla oli paljon eurooppalaisia, tuntemattomiakin akteja (The Fixx, Modern English), myös australialaisia, mutta USA:n oma musakenttä hyvin suppeasti sektoroituna. R&B:n lisäksi syrjään oli jätetty mm. country-, latino- ja metalliyrittäjät. Kaksi Styxiä tehorotaatiossa! Minkähänlainen elämys olisi koota nuo kaikki 70 videota Youtube-soittolistaksi ja katsoa ne putkeen? (En kokeile.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti