sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Robin ja vähän kuin Robin


Olisihan se pitänyt arvata. Kun Robinin Yhdessä-albumi ilmestyi lokakuussa, se muodosti pahan kauneusvirheen esittäjänsä cv:hen jäätyään kakkoseksi, kun sen viisi edeltäjää olivat kaikki nousseet ykkösiksi. Esikoinen midprice-listalla, muut päätilastossa. Nyt yllättävän hiljaiseen kevätsesonkiin julkaistiin ties millä herkuilla pönkitetty deluxe-painos, ja Yhdessä on lopultakin ykkönen ja Robin virallisesti Suomen pisimmällä ykkösputkella uransa aloittanut esiintyjä. Neljä paaluahan oli aiemmin saavuttanut myös Poets of the Fall.

Robinin Boombox siirrettiin aikoinaan paalupaikalta suoraan midpriceen, mutta tuota ei lasketa jyrkimmäksi kärjestä putoamiseksi. Moonsorrow teki niin harvinaisen tempun romahtamalla tällä viikolla 1–14, että parempaan/huonompaan ovat 22-vuotisella virallisella viikkolistakaudella yltäneet vain Justimus (16), Eevil Stöö & Koksukoo (16) ja Mokoma (22).

Viikon korkein uutuus Khid petrasi aiempia merkintöjään: RPK:n kanssa hän debytoi toissavuonna nelosena, sitten Aivovuodon kanssa kolmosena ja nyt itsekseen kakkosena. Mutta: Khid eli Kristo Laanti on myös DJ Kridlokk, jonka Mutsi kävi niin ikään kakkosena huhtikuussa 2014. Neljä Top 4 -albumia kahdessa vuodessa, mieshän on vähän kuin Robin. (Tosin Robin ei ole vielä tietääkseni julkaissut biisiä nimeltä Myyn kaikki paitsi Kate Bushin levyt.)

3 kommenttia:

  1. Tuohon voisi vielä lisätä, että myös Khid sai ensimmäisen listamerkintänsä mid-pricesta. Toki Kridlokk oli jo käynyt aiemminkin albumilistalla. UG-solon paras listamerkintä (23.) tulee muuten aivan varmasti parantumaan kuukauden päästä, kun uusintapainos ilmestyy.

    VastaaPoista
  2. Pet shop boys romahti "Super" levyllään sijalle #46. Taitaa olla duon listahistorian suurin romahdus Suomessa?...

    VastaaPoista
  3. Top 40 -aikakaudella kukaan ei romahtanut 38 sijaa, vaikka se teoriassa olisi ollut mahdollista. Aniharva on tehnyt sitä Top 50:n sisälläkään.

    VastaaPoista