Malliesimerkin saimme eilen Helsingin Sanomien Mariah Carey -konserttiarviosta, jossa päiviteltiin ”huippusuosion jälkeistä lamaa” ja hämmästeltiin viiteentuhanteen jäänyttä katsojamäärää. Paljonkohan Aleksi Kinnunen arvelisi Careyn kyenneen vetämään väkeä Areenaan tuon mainitun huippusuosion aikaan, ja milloin tämä huippusuosio oli? Vai ajateltiinko tässä kuitenkin naisen rapakontakaista statusta, joka on aina ollut ihan toisella tasolla?
Suomen albumilistalla ei ole nähty yhtään Careyn levyä koko 2000-luvulla. Hänellä oli yksi listaykkönen vuonna 1994, joka johtui yhdestä biisistä. Tuo Music Box -albumi kävi tuoreeltaan syyskuussa 1993 vain sijalla 25 ja alkoi myydä vasta Without Youn ilmestyttyä singlenä. Mikään muu hänen studiolevyistään ei päässyt edes top teniin. Noista ajoista on yli 20 vuotta – mitä järkeä on ottaa noin etäinen menneisyys mittatikuksi, kun ei edes ole aiempia Suomen-keikkoja joihin verrata?Toistuvan ihmetyksen lähde on myös tietynlaisille (nais)artisteille karttuneen iän käyttäminen väheksynnän välineenä. Carey on 46-vuotias eli sukupolven verran nuorempi kuin moni kanonisoitu äijä, joiden hittiajoista on vielä pitempi aika, mutta se ei keikkakriitikkoja häiritse. Näitä on nähty ennenkin – muistan blogini alkuaikoina kommentoineeni saman lehden samaa asennetta huokuvaa Madonna-kolumnia. Mihin pyrit, Hesari?
Hölmö näkökulma tosiaan tuossa arviossa. Ei liene ihan kamalan väärin sanoa, että Carey oli Suomessa yhden hitin ihme. Vai ylsivätkö muut hänen kappaleensa korkealle esim. 50 hittiä -listalla?
VastaaPoistaMutta olipa Careyn konsertti Ressu Redford -myönteinen: kuultiin sekä Älä mee että Kato mitä sä teit.