lauantai 13. joulukuuta 2008

Eläkerahasto tämäkin

Latausmyynti nosti oleellisesti vanhojen biisien mahdollisuuksia palata listoille, ja meilläkin on nähty useiden joulu- ja kesähittien elpymisiä. Whamin Last Christmas (1984) nousi viime vuonna Suomen latauslistan kymmenenneksi ja on taas tuoreimmassa tilastossa 16:ntena. Singlelistan Top 20:een menekki ei vielä riittänyt.

Sesonkituotteet eivät kuitenkaan ole kärjessä, kun tutkitaan parhaiten latauskaupassa menestyneitä klassikkoraitoja. Billboardin Keith Caulfield keräsi hiljattain lukijan pyynnöstä tiedot myydyimmistä, alkujaan ennen vuotta 1990 julkaistuista digitaalilauluista. Jokseenkin kunnioitettavaan yli kahteen miljoonaan lataukseen USA:n markkinoilla on yltänyt Journeyn Don’t Stop Believin’ (1981), joka soi The Sopranosin kuuluisassa päätösjaksossa. Puoltatoista miljoonaa lähentelevät Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama ja Queenin Bohemian Rhapsody – yli 30 vuotta ilmestymistensä jälkeen.

Record of the Day -keskustelupalstalla on mietitty Britannian ladatuimpia biisejä, mutta tarkkaa faktaa löytyi vain siitä, että mikään ei ole vielä saavuttanut miljoonan haamurajaa. 2000-luvulla vain yhdeksälle sinkulle on merkitty miljoonamyynti, ja ne ovat kaikki fyysisten levyjen valtakaudelta. Ja noista yhdeksästä ainoastaan kaksi on ”aitoja” hittejä (siis eivät Idols-tyyppisiä tv-hypetyksiä tai hyväntekeväisyysjulkaisuja): Shaggyn It Wasn’t Me ja Kylie Minoguen Can’t Get You Out of My Head, molemmat vuodelta 2001.

4 kommenttia:

  1. Vanhojen biisien lataussuosio on hyvin mielenkiintoista seurattavaa ja konkretisoi biisin todellisen klassikkouden suuren yleisön silmissä. Sweet Home Alabama myisi varmasti hyvin ilman All Summer Longiakin, mutta Kid Rock teki aikamoisen palveluksen - sekä itselleen että muille. Helpoin tapa saada hitti lienee edelleen vanhan kierrättäminen. Tai sitten mainokset, mutta niistä harvoin sikiää kovin pitkäikäisiä tähtiä.

    Sitten ovat tietenkin nämä sesonkihitit. Joulu auttaa Poguesia, Whamia ja Mariah Careytä, halloween Michael Jacksonia. Thrillerkin taitaa olla myynyt latauksena jo yli miljoona kappaletta.

    Mitä luulet, muistetaanko Hallelujah tästä eteenpäin Cohenin, Buckleyn vai Alexandra Burken versiona? Hyötyä X-Factorista on varmasti jokaiselle versiolle.

    VastaaPoista
  2. Aika englantilainen lähestymistapa. Tuskinpa tuo Alexandran versio ketään muunmaalaista kiinnostaa. Sinänsä jännää, että Hallelujah on ensimmäinen Leonard Cohenin kirjoittama Top 40 -brittihitti, vaikka miehen albumit menestyivät siellä jo 40 vuotta sitten. Olisi hienoa, jos Fairytale of New York nousisi joskus Suomessakin hitiksi.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Piti vielä muokata tuota edellistä...
    Britit ostavat nyt Hallelujahia koko maailman edestä. Toivottavasti Leonard saa osansa suosiosta vaikka kokoelmamenekin muodossa.

    Nuo lataukset ovat aika kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on hauskaa, että vanhat kappaleet nousevat uudelleen listoille, mutta uuden tulokkaan näkökulmasta kilpailu listasijoituksista on nyt paljon kovempaa, kun mukana ovat sekä nykyiset että entiset hitit. En silti kannata minkäänlaista listasäännöstelyä Hot 100:n tai Suomen albumilistan tyyliin. Kaikkien yrittäjien tulee olla samalla viivalla julkaisuvuodesta, painoksesta tai hinnasta huolimatta.

    VastaaPoista