keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Räbät voitti Räppääjän

Kotimaisia ensiesiintymisiä albumilistalla: Pariisin Kevät 12:ntena ja Daisy sijalla 19. Pienen kirjain- ja henkilöstövaihtelun myötä debytantiksi voisi määritellä myös Giant Räbätin sijalla 24. Vaihtelua tarjoaa niin ikään sijan 27 Risto Räppääjä -soundtrack, sillä elokuvalevyt ovat käyneet varsin harvinaisiksi listavieraiksi. Vielä viisi vuotta sitten suhdanne oli toisenlainen – silloin Pahat pojat ja 8 Mile taistelivat paalupaikasta.

Uumoilu, johon en tähän hätään rupea hakemaan vahvistusta: onko Mari Rantasila ensimmäinen elokuvaohjaaja, joka on yltänyt Suomen listoille sekä omilla levyillään että ohjaamansa leffan soundtrackillä?

Huomionarvoinen re-entry: Eva Dahlgrenin aiemmin vain 27:ntenä käynyt Petroleum och tång palasi sijalle 17, joka onkin paremmin linjassa hänen aiempien menestystensä kanssa. Tuokin on yhä Dahlgrenin huonoin sijoitus sitten vuoden 1984, jolloin Ett fönster mot gatan kävi 25:ntenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti