torstai 28. huhtikuuta 2016

Petrin paluu (taas)

Johan siitä Petri Nygårdin edellisestä ykköshitistä (Selvä päivä) ehti kulua viisi vuotta, ja sitä edeltävästä (Vitun suomirokki) peräti kuusitoista. Vittuilun ja juopottelun jälkeen on uusi menestysresepti odotetusti löytynyt navan alta, ja muun muassa Toimi Kankaanniemeä siteeraava Pannaan Suomi kuntoon punnersi kahdessa päivässä Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi.

Noin nopea nousu auttaa arvioimaan uuden listayrittäjän ajankohtaisuutta; mihin mahtaa Nygård sijoittua huomenna NRJ-radiossa aloittavalla Suomen virallisella striimauslistalla? Virallisuudesta huolimatta lista on käynnistymässä aika hissun kissun, en ole nähnyt muiden kuin itse NRJ:n tiedottavan asiasta. Top 50 -mittainen tilasto kootaan Apple Musicin, Deezerin, Google Playn ja Spotifyn kuunteluista – ei siis vielä kuitenkaan You Tuben, jonka vaikutus näkyy joillakin Billboardin hittilistoilla.

Vaikka kyseessä on viikkolista, musiikkipäällikön tiedotetaan iloitsevan siitä näin kryptisesti: ”TOP 50 -lista elää omaa elämäänsä ja uudistuu päivittäin.” En tiedä mitä tuo tarkoittaa, enkä sitäkään, syrjäyttääkö uusi lista aikansa eläneen Top 20 -singlelistan vai ryhtyvätkö ne kiusalliselta vaikuttavaan rinnakkaiseloon. Tervetuloa kuitenkin, toivomme pitkää ja menestyksekästä tulevaisuutta.

1 kommentti:

  1. Ranskasta tulee toukokuun alussa 19. maa, jonka virallisella singlelistalla on mukana myös striimaus. Näistä vain Billboardin julkaisemilla USA:n ja Kanadan HOT 100-listoilla ovat mukana YouTube-striimaukset. Viimeaikaisen keskustelun perusteella voi sanoa, ettei YouTube ihan vähään aikaan taida olla mukana muiden maiden listoille. Niin reippaissa rojaltiriidoissa musabisnes ja YouTube ovat tällä hetkellä.
    Sami

    VastaaPoista