tiistai 14. elokuuta 2012

Tuhlaria säästellään


Uuden radiolistan kärki on ennätyksellisen tasainen – ykkösellä on vain noin 50 prosenttia enemmän pisteitä kuin Top 20:n pohjabiisillä. Tämä osittain selittää tilaston rajunnäköiset nousut ja laskut. Ainoana paikkansa piti taas se ylimmäinen, Pariisin kevään Kesäyö.

Melkoisen vitkastelun jälkeen kunnon ryhtiliikkeeseen ylsivät PMMP:n Rakkaalleni (29–5) ja Maroon 5:n Payphone (27–8). Jälkimmäisen myötätuuli oudoksuttaa, koska bändin seuraavakin sinkku One More Night on ehtinyt paistatella myyntilistoilla (mutta on radiossa vasta 41:ntenä). Kelly Clarkson nappasi Dark Sidella neljännen Top 10 -radiohittinsä (23–10). Top 100:n ulkopuolelta 13:nneksi rynni muun muassa Nuorgamin levyraadissa ansaitusti tyrmätty Green Dayn Oh Love.

Huomion herättävät silti putoajat. Trainin 50 Ways to Say Goodbye vajosi kolmosesta 25:nneksi ja Kylie Minoguen Timebomb kahdeksannesta 85:nneksi. Eniten kummastuttaa Laura Närhen Tuhlari, joka viikko sitten eteni 14–2, mutta sijaitsee nyt 16:ntena. Pääsyy on Nova-soittojen supistuminen 35:stä viiteen, mutta myös Iskelmä ja Suomipop pistivät suuta soukemmalle.

2 kommenttia:

  1. Miten hemmetissä voi kylie tippua noin roimasti?

    mieltä arkarruttaa myös kysymys onko Ruotsalainen The ark mahtunut ikinä suomen Radiolistalle millään kappaleella?

    VastaaPoista
  2. Arkilla on pari pikkumerkintää, One of Us Is Gonna Die Young sijalla 36 ja The Worrying Kind sijalla 38.

    VastaaPoista