maanantai 21. marraskuuta 2011

Me pistäytyjät

Seuraavalle albumilistalle saapuu taas muutama uutuus ja ehkä jokunen joulupalaaja, joille toisten on tehtävä tilaa. Yksi todennäköisimmistä väistyjistä on Hannibal & Joku roti mafian Viimiseen hengenvetoon sijalla 35. Jos Hannibalin Soppa-yhteislevy lasketaan mukaan, mies on ennen tätä päässyt listalle kolmella pitkäsoitolla, ja jokainen visiitti kesti yhden viikon.

Samanlaisen kolmesta yksiviikkoisesta koostuvan ansioluettelon omistavat Black Sun Aeon, Blackmore’s Night, Eternal Tears of Sorrow, Immortal, Kalmah, Matthau Mikojan, Notkea rotta, Omnium Gatherum, Sadetanssi, Satyricon ja The Valkyrians. Ennen Hannibalia neljä pikakäyntiä on kerännyt Reverend Bizarre, mutta alan ennätystä pitää Avantasia: saksalaisherran kaikki viisi listaäänitettä poistuivat kuvioista seitsemän päivän jälkeen.

Tuotteliaammilta tekijöiltä löytyy menestysten seasta enemmänkin yksiviikkoisia – esimerkiksi Pelle Miljoonalla on niitä kahdeksan, joista viisi peräkkäin. Mutta jos tarkkaillaan pelkkää virallisten viikkolistojen aikaa, tässäkin pisin korsi on päätynyt The Beatlesille, jonka koko tuotanto roiskahti remasteroituna syksyllä 2009 tilastoihin. Joidenkin Beatles-levyjen kohdalla tuo yksi listaviikko pitää historiallisestikin paikkansa, koska niiden ilmestyessä (ennen vuotta 1966) Suomessa ei laadittu lainkaan albumilistoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti