keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Sydämet uhattuina

The Baseballsin ylivoiman hiipuminen ”vain” kolminkertaiseksi kakkossijaan nähden on juhlajähmeyteen sairastuneen albumilistan vavahduttavin uutinen. Anna Abreu parantaa menekkiään kuin joulusika pakoonjuoksuaan, ja Club for Five kiipesi Top 10 -kynnyksen yli. Viikon kovin nousija ei olekaan The Priests tai jokin lastenlevy, vaan Madonnan kokoelma (36–21).

Pari uutuutta sentään: Il Divon livelevy pääsi mukaan vasta toisella myyntiviikollaan (38), ja Polyteknikkojen kuoro & Matti Salminen debytoi sijalla 33. Joulu on meillä on 64-vuotiaan Salmisen kuudes lista-albumi ja kolmas joulusellainen – aikaisemmat julkaistiin 1983 ja 1999.

Pikku kajastus rosollinjälkeisestä todellisuudesta nähdään sinkku- ja radiolistoilla, joiden 8. ja 20. sijoilla debytoi Heartkiller-niminen maistiainen HIMin ensivuotiselta albumilta. Se ennätti jo saada soittomerkintöjä kahdeksalta asemalta, ja 45:nneksi ilmestyi toinen odotettu näytepala, Herra Ylppö & Ihmisten Pojat ei tanssi. Baseballsin Umbrellalla on listakärjessä yli kaksinkertaiset soittopisteet kakkoseen verrattuna, mikä tässä tilastossa on paljon poikkeuksellisempaa kuin albumimyynnissä.

3 kommenttia:

  1. Musiikkinäytteitä ja lisätietoja Polyteknikkojen Kuoron ja Matti Salmisen uudelta Joulu on meillä -levyltä löytyy levyn omalta web-sivulta. YLE:n Top 40 -listassa on ilmeisiä tilastointiongelmia, sillä uusi levymme on kaikkien aikojen eniten myyty mieskuorolevy ja tämän joulun eniten myyty joululevy yli 44000 kappaleen myynnillään.

    VastaaPoista
  2. Tuossa IFPI:n lista VUODEN 2009 MYYDYIMMÄT LEVYT
    (2 viikkoa ennen vuoden loppua luonnollisesti).
    http://ifpi.fi/tilastot/myydyimmat/2009/kotimaiset/

    Jani K.

    VastaaPoista
  3. No juu, onpa taas tiedossa eroja myydyimpien ja ostetuimpien välillä, mutta asiat ajallaan. Kiitos linkeistä.

    VastaaPoista