Spotify soittaa minulle paraikaa albumilistan 12. sijaa pitävää Club for Fiven coverlevyä You’re the Voice. Kaikki biisit ovat sangen tuttuja – 11 raidasta seitsemän on peräisin albumeilta, jotka nousivat Suomessa vähintään top viiteen, mutta eivät välttämättä menestyneet itse sinkkuina. Esimerkiksi Brothers in Arms on vasta nyt ensi kertaa Top 20 -singlehitti, vaikka Dire Straitsin samanniminen pitkäsoitto (1985) on maamme ostetuin ulkomainen studioalbumi – pelkästään virallisen maahantuojan kautta yli 116.000 kpl.Kaksi biisiä on peräisin levyiltä, joita ei Suomen listoilla yllättäen näkynyt, vaikka ne menestyivät maailmalla ja niiden esittäjät keräsivät myöhemmin meiltäkin korkeita sijoituksia. Walking on the Moonin alkuperä on The Policen Reggatta de Blanc (1979), Sweet Dreamsin puolestaan Eurythmicsin samanniminen albumi (1983). Sweet Dreamsin alkuperäisversio nousi meillä sentään sinkkutilaston kahdeksanneksi.
Nimikappale You’re the Voice ei aikoinaan herättänyt meillä näkyviä ostoreaktioita, mutta oli esittäjä John Farnhamin kotimaassa mammuttisuksee: miehen kahdestoista sooloalbumi Whispering Jack (1986) on näet yhä Australian myydyin paikallista tuotantoa oleva äänite, 24-kertaista platinaa. Ja jotenkin tyypillistä, että sen seuraaja The Age of Reason kävi Suomessakin 28:ntena, vaikka ei sisältänyt vastaavia megahittejä.
Club for Fiven muut kierrätykset ovat Running Up That Hill (Kate Bush), No Son of Mine (Genesis), Life on Mars? (David Bowie), Alone (Heart), With or Without You (U2), Under the Bridge (Red Hot Chili Peppers) ja Nothing Else Matters (Metallica).
Kiitos! Nyt kun tuo listan kärkipaikkaa hallitsee tuo yksi cover-levy on tullut mietittyä yleistä suhtautumista niihin, ihan kritiikkienkin tasolla. Minusta nimittäin näyttää, että suhtautumisessa ei aina ole mitään logiikkaa. Jos levystä ei syystä tai toisesta pidetä, syyksi esitetään juuri lähtökohtaisesti coverius - jota pidetään kaupallisen rahastusmentaliteetin osoituksena, esimerkiksi. Sitten tällaisia Club for Fiven kaltaisia tuskin edes mielletään cover-levyiksi tai ainakaan asiassa ei nähdä mitään epäilyttävää.
VastaaPoistaJotenkin olisi mielenkiintoisempaa että huomio keskittyisi aina itse versiointiin ja sen onnistumiseen ... (tämä ei kuitenkaan ollut kannanotto Baseballseihin mihinkään suuntaan, heh)
En täällä yleensä puhu musiikkimieltymyksistäni enkä sen takia kommentoinut Club for Fiveakaan. Sanonpa silti nyt, että pidin ryhmän Ensi-ilta-albumista, kun taas joku Nou hätä tää on tätä on hirveintä mitä on. You're the Voicessa on kekseliäitä toteutuksia (mm. Walking on the Moon), mutta kovin pakottavaa tarvetta ei ole uusintakuunteluun. Kyllä CfF Rajattoman voittaa.
VastaaPoistaHaista sinä "Timo" vittu!
VastaaPoista