Skarppius, rohkeus ja uskallus ovat siis hittilistojen vastakohtia, ja hittilistat vastaavasti ainoa asia, jonka Popkult määrittelee vastavoimakseen. Asia selvä. Ja oikeastaan melkein ymmärrettäväkin, kun huomioi kuinka surkeaa journalistista hyödyntämiskykyä Yleisradio osoitti pian päättyvän virallisen listalaatijapestinsä aikana.
Viime aikoina on puhuttu paljon median itsesäätelystä ja kuluttajien mahdollisuuksista arvioida mediasta saamansa informaation paikkansapitävyyttä ja objektiivisuutta. Media muun muassa tarjoaa yhä innokkaammin tulkintojaan eri ilmiöiden ja artistien menestyksestä ja suosiosta. Tulkintojen takana voi olla asiantuntemusta, mutta myös tarkoitushakuisuutta ja tietämättömyyttä. Hypeä, laumasieluilua, levy-yhtiön talutushihnassa tempoilua, kaverin avittamista.
Mistä kuluttaja voi hakea suhteutusta kohinalle?
Mistä muualta kuin hyvin laadituista hittilistoista?
Mistä muualta näkee niin konkreettisesti, millaiseksi kuplaksi esimerkiksi syksyn medialemmikin Markku Laamasen suosio osoittautui? Entäpä Ebdo Mihemmed alias Pensselisetä, joka heittämällä kelpasi muun muassa skarpin Popkultin skarpin jutustelun skarpiksi aiheeksi? Tähänastiset listat eivät anna minkäänlaista katetta ilmiön ilmiömäisyydelle – ehkä juuri siksi niistä onkin syytä vaieta. Mutu-mietiskelyä ei sovi pilata faktatiedolla.Minusta tämä Juha Nummelan taulukko Suosikki-lehden julisteaiheista vuosina 1963–2007 on hauska. Siitä voi lukea tai olla lukevinaan monenlaisia manipulointiyrityksiä, kun sitä vertailee samojen ajanjaksojen... niin, hittilistoihin. Ehkä palaamme siihen tarkemminkin.
Kiitos erittäin skarpista kirjoituksesta! Popkult on osin kiinnostava ja hauska ohjelma, osin ahdaskatseisuudessaan ärsyttävä, sillä se kuuluu niihin, jossa tekijät ovat jokseenkin sokeita itselleen. Eivätkä ihan hirveästi (jos lainkaan) liiku oman turvallisuusalueensa, sen helsinkiläisen "vaihtoehtoisen", ulkopuolelle, oli kyse sitten makuun liittyvistä asioista tai muusta.
VastaaPoistaOttamatta kantaa Popkultin tasoon, ajatus hittilistojen ulkopuolella olevista merkittävistä musiikillisista ilmiöitä ei minusta ole mitenkään outo. Eikös Pensselisetäkin ollut alunperin YouTube-ilmiö, joten sen suosio ja merkittävyys ei välttämättä näy mitenkään levymyyntinä.
VastaaPoistaEli journalismille, jonka tarkoituksena on löytää musiikillisia ilmiöitä, jotka eivät näy mitattavana levymyyntinä, on mielestäni tilausta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvä teksti ja hyviä kommentteja! Onpa kökkö tuo Popkultin oma luonnehdinta itsestään rokkiestradien takahuoneineen. Kaikkitietävät toimittajat varmaankin pitävät listoja suurimpina vihollisinaan, koska heidän makunsa ja tietämyksensä riittää kertomaan mikä on suosittua ja tavallinen kansa on tyhmää.
VastaaPoistaYhtäältä Simon pointti on hyvä - tänä päivänä suosion mittareita on muitakin kuin perinteiset listat, mutta toisaalta; onko kyse oikeasta ilmiöstä, jos se ei näy millään myyntilistalla?
Discopress tarjoaa hyvän esimerkin mutu-journalismista, jolle listojen tutkiminen olisi tehnyt hyvää:
VastaaPoistahttp://elisa.net/uutiset/viihde/?id=42421
"Suomessa hädin tuskin tunnettu" Molokon The Time Is Now oli singlelistamme yhdeksäs ja 50 hittiä -listan kuudestoista. Soi erityisen tiiviisti NRJ:llä ja myös Ylen nuorisokanavilla.
Simolle vielä, että totta kai suosiota voi todentaa muunkin kuin listojen avulla, mutta listojen systemaattinen poissulkeminen väkisinkin kaventaa keskustelun pohjaa ja näkökulmia.