Merkkikuukausi 2/2015

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

45 vuotta: Lea Laven
45 vuotta: Shocking Blue
Kaksinkertaisen Syksyn sävel -voittajan listauran aloitti Se on elämää -single. Lavenin Vuosikertaa-albumin nimikappaleen esitti alun perin hollantilainen Shocking Blue, jota kierrätettiin muutenkin paljon. Eka ja isoin hitti oli Venus.

40 vuotta: Mikko Alatalo
40 vuotta: Barry White
40 vuotta: Finnhits
Juice Leskisen bändistä ja tv:n Iltatähti-juonnoista tuttu Alatalo avasi vahvasti Maalaispoika oon -albumilla, joka debytoi kuukautta aiemmin kuin samanniminen sinkku. Barry White ilmaantui kumpaankin tilastoon yhtä aikaa. Huomioikaamme sekin, että legendaarisen Finnhits-sarjan ykkösosa julkaistiin helmikuussa 1975.

35 vuotta: Tarja Ylitalo
35 vuotta: Matchbox
35 vuotta: Crazy Cavan
Ylitalon listatähteys ei ollut Kerrasta poikki, vaan jatkui 1990-luvulle. Brittiläiset diinaribuumilla ratsastajat sen sijaan katosivat pian. Matchbox katsottiin sentään kotimaassaankin validiksi hitintekijäksi.

30 vuotta: Leonard Cohen
30 vuotta: The Smiths
Dance Me to the End of Love teki lopulta 50-vuotiaasta Cohenista lista-artistin Suomessa. The Smiths sai ensimmäisen merkintänsä Meat Is Murder -albumilla.

25 vuotta: Balls
25 vuotta: The Stone Roses
Ballsin Drunkfish-albumin Top 10 -menestystä täydensi hiukan myöhemmin Marjo Leinosen toisaalla laulama radiohitti Miljoonan markan pakarat. The Stone Rosesin kuuluisalta esikoislevyltä kesti kymmenen kuukautta ylittää listakynnys.

10 vuotta: Stamina
10 vuotta: Teräsbetoni
Helmikuun 2005 singlelistoilla nähtiin Kadonneet kolme sanaa ja Taivas lyö tulta, joista jälkimmäinen myi kultaa.

Pitkiä ja pitkiä taukoja

Rihanna julkaisi vuoden välein niin monta, niin hittipitoista albumia, että syksystä 2012 jatkunut levytystauko on tuntunut pitkältä – siitäkin huolimatta, että nainen muistutti olemassaolostaan muiden singleillä (Eminemin Monster, 2013 ja Shakiran Can’t Remember to Forget You, 2014).

Nyt paluulevyä alustava Four Five Seconds debytoi latauslistan kuudentena. Se varsin todennäköisesti roikkuu kuvioissa pitempään kuin sillä vierailevien Kanye Westin ja Paul McCartneyn keskinäinen biisi Only One, joka hiljattain teki pikavisiitin saman tilaston kahdeksanneksi. Vierailut mukaanlukien Rihanna on vajaassa vuosikymmenessä ehtinyt näyttäytyä 31 kertaa Suomen hittilistoilla.

Vaikka McCartney pysyi kauan poissa listoilta, häntä vanhempi herra pisti paljon paremmaksi. Giorgio Moroder on ollut kosolti esillä muun muassa Daft Punk -yhteistyönsä takia, mutta omissa nimissään hänen tähän asti tuorein listamerkintänsä oli vuodelta 1973 (Lonely Lovers Symphony). Kylie Minoguen laulama Right Here, Right Now ilmaantui latauslistan 17:nneksi. Toivottavasti albumi 74 Is the New 24 saadaan pian pihalle – 26. huhtikuuta Moroder näet täyttää jo 75.

Pieni sanoo, iso anoo

Poikkeuksellinen radiosoittolista. Top teniin kiipesi kolme biisiä, joista jokainen on pikkufirmojen julkaisu, vaikka itse esittäjät voikin luokitella koko kansan tutuiksi. Juha Tapion kokoelmatäky Copacabana ja Ipanema (Kaiku) eteni 12–4, Apulannan Sun kohdalla (Apulanta) 55–7 ja Elastisen Eteen ja ylös (Rähinä) 16–9. Nuo ovat kaikki ylempänä kuin suuren Sony Musicin parhaiten sijoittunut kappale.

Apulannan harppaus kiinnostaa, koska vaikka bändi lopulta muuttui radioidenkin mielestä salonkikelpoiseksi kymmenen vuoden puurtamisen jälkeen ja nettosi kolme listaykköstä, edelliset singlet Poltettu karma ja Mä nauran tälle (2013) floppasivat komeasti. Sun kohdalla lähti Spotifyssa soimaan aika tahmeasti, joten todisteet hittikynän löytymisestä ovat vielä ristiriitaisia.

Lisää vetreitä kotimaisia nousijoita: Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana 46–11, Mitran Kukka kaipaa valoa 93–15, Egotripin Uusi aamu 71–17 ja Arttu Wiskarin Kun me diskossa suudeltiin 68–27. Toissavuotinen Idols-voittaja Mitra (Kaislaranta) julkaisee vasta keväällä ensimmäisen albuminsa, kiitettävää malttia. Uusi Haloo-hitti puski edeltäjän jyrkkään alamäkeen: Vihaan kyllästynyt luisui 8–35.

Peto peittosi jumalan

Vuosi lähti vihdoinkin käyntiin myös uutuusmusiikin suhteen, ja albumikärki meni uusiksi. Kahden Top 10 -visiitin jälkeen Battle Beastin ykkössija ei yllättänyt, etenkään kun edellinen käynti venyi 17-viikkoiseksi. Sotajumalan nelossija on niin ikään loogista jatkoa vanhoille saavutuksille – se ehkä ennalta arvelutti, että Raunioissa katkaisi neljäksi ja puoleksi vuodeksi venyneen levytystauon.

Marilyn Manson (#10) palasi kärkikymmenikköön yhden hudin jälkeen. Seuraavat uutuudet petrasivat reilusti edellisestä yrityksestään: Pimeys 48–12 ja Raised Fist 29–14. Ensikertalaisina vastaanotimme Meghan Trainorin (#13) ja jo vuonna 1990 Ruotsissa perustetun, parikin röykkiötä albumeita julkaisseen Mardukin (#25). Jostain teknissävyisestä näkökulmasta ensikertalaiseksi voinee lukea myös Sir Elwoodin vieraskirjan (#17).

Björkin Vulnicura (#27) ilmestyi niin yllättäen, että se kiivennee vielä korkeammalle. Mutta mihin jäi Spotifyssa paljon soiva Mark Ronson, julkaistiinko albumi vasta loppuviikolla? Knoppina mainittakoon, että ilman Katri Helenan paluuta olisimme saaneet lähes puoleentoista vuoteen ekan Top 50:n, jossa ei ole yhtään re-entryä. Ehkä semmoinen tulee piankin.

Suositun suosimisen vaikeudesta

Nelosen radioiden listaohjelmien väheneminen pisti muistelemaan Suomen television ja radion listaohjelmien historiaa, jossa samat kuviot toistuvat yhä uudestaan: näyttävä aloitus, säätäminen, rimpuilu ja hiipuminen. Yrittäjiä on riittänyt, riittääkö vielä?

Television eka myyntilistaohjelma oli 1985–87 yhdeksällä kaapelikanavalla näkynyt, Seuran listaan pohjautunut Top 40, jota juonsi Måns Strömberg, paremmin tunnettu nimellä DJ Bunuel. Vaikka kaapelin ohjelmakartassa oli ilmaa, vajaan tunnin listatuokio esitettiin vain kerran kahden viikon välein. MTV3:n Suomi soikoon -ohjelmaa (1988) en muista, mutta yhden You Tube -näytteen perusteella siinä rankattiin biisejä ties millä kriteereillä ja sitä veti kuvan Sallamaari Muhonen.

1988 helsinkiläinen Radio Ykkönen otti vastuulleen virallisen listan laadinnan ja radio-ohjelmoinnin. Sen pohjalta pyöritettiin ensin TV2:ssa Hitline- (1990) ja sitten MTV3:ssa Suomi soi (1991) -ohjelmia, jotka jäivät lyhytaikaisiksi. Ensimmäistä juonsivat Anne Pitkänen ja Juha Vuorinen, toista Kata Laurikainen.

Radiolistoista sikisi 1990-luvun alkupuolella kunnon kilpailu, kun Radiomafia aloitti oman listan/ohjelman ja Radio City tunki Ykkösen tontille valtakunnallisesti laaditulla tilastollaan, jota julkaistiin myös Suosikissa. Cityn listaohjelmaa toimitti ja juonsi Maria Lindell, nyk. Guzenina-Richardson. Kun Yleisradiolle myönnettiin virallisen listan julkaisuoikeus, kilpailijat lopettivat omansa.

Vuonna 1994 siis käynnistyi Lista sekä Radiomafiassa että TV1:ssä. Telkkuversio ei lähtenyt kunnolla käyntiin ja yritti vetää kaikista naruista saadakseen katsojia – jopa levy-yhtiöitä nuoleskeltiin mainostamalla juuri julkaistuja albumeita omassa slotissaan. Ohjelma sisälsi yhä vähemmän lista-asiaa ja lakkautettiin 1999. Radioversio vedettiin limboksi viimeistään Mafian vaihduttua Yle X:ksi 2003.

TV1 yritti 2003 uudestaan Top 40 -ohjelmalla, joka kulki tuttua polkua. Show höttööntyi, fiksuilta vaikuttavat juontajat (Kati Pensola) vaihdettiin bimbompiin, ohjelma liitettiin Musiikki-tv-kokonaisuuteen ja oli mukana kokonaisen tv-kanavan romahtamisessa – kuka muistaa vielä digikanava Yle Extran?

The Voicen radiossa ja tv:ssä 2007 käynnistämä Latauslista löysi sekin tutun ladun. Ensin tv:ssä keskusteltiin hittivideoiden lomassa musiikista muusikoiden kanssa, mutta You Tubesta löytyneen näytteen mukaan jo 2009 vieraat olivat vaihtuneet kirjaansa ja Tanssi tähtien kanssa -pestiään puffaaviksi rosameriläisiksi. Tämän jälkeen juonnot katosivat ja ohjelma taantui videopotpuriksi.

Ohjelmatyypin elinkelvottomuudesta voisi toki syyttää luonnonlakeja (kuten: suomalaiset eivät ymmärrä listakulttuuria), mutta voisiko kuviosta oppia jotakin? En ehdota mitään, eihän noita ohjelmia luojan kiitos minulle tehdä. Muutaman kerran kuitenkin on tuntunut, että pienikin muutos pelastaisi paljon.

Muistan Hitlinen tekijöiden valitelleen, että show piti kasata liian kovalla kiireellä – lista laadittiin maanantaisin, ohjelma tuli keskiviikkoisin. Mutta yhdestä kaksiviikkoisesta tilastosta tehtiin kaksi viikko-ohjelmaa, kotimainen ja ulkomainen. Jos ulkomainen olisi lähetetty ensiksi, sen olisi koostanut nopeasti promovideoista ja kotimaisten esiintyjien hoitamiseen olisi saatu enemmän aikaa.

Täydennyshalukkaille huomautan saman tien, että Tv2:n Hittimittari ei ollut listaohjelma. Umpihämärä Jyrki Countdown ei ollut listaohjelma. Legendana muisteltu radion vanha Lista perustui ehdokasasetteluun eli ei ollut lista. Yle X:n Himotuimmat ei ole lista. 1980-luvun lopun Jukebox oli lista, mutta mittasi levyautomaattien soittoja eikä myyntiä.

Oikea femma

Kun emmagaala.fi-sivustossa julkistettiin tämänvuotiset palkintoehdokkaat, klikkasin vain yhtä linkkiä. Tyytyväisenä totesin, että Vuoden biisi -kategoriaan valikoitui aivan oikea viisikko – ihan kuin Listablogin vuositilastoja olisi tutkittu hyvinkin tarkasti.

Beibi (Haloo Helsinki)
Ykkönen striimissä, latauksissa ja radiossa. Ei voinut välttyä ajatukselta, että tämä keskinkertainen levytys menestyy vain koska on HH-albumin ensimmäinen single. Seuraaja Vihaan kyllästynyt kuitenkin vastaanotettiin niin kalseasti (radio poislukien), että peruin ajatuksen. Joku taisi aidosti tykätä tästä.

Huominen on huomenna (JVG ft Anna Abreu)
Triplaykkönen tämäkin. Huhun mukaan biisistä piti tulla Abreun suomenkielisen uran avaushitti, mutta hyvin sujui myös näin päin. Abreun omalta (englanninkieliseltä) albumilta tosin ei iskusävelmiä juuri löytynyt, joten kielenvaihto näyttää vääjäämättömältä.

Lupaan olla (Nopsajalka)
Radio- ja latausykkönen, mutta albumi jäi 15. sijalle. Artistin Elokuu-taustasta huolimatta biisissä oli läpimurron makua, koska edeltäjäsinkku Nautintoo herätti aika vaisut reaktiot.

Sä et ole hullu (Janna)
Ei viikkolistojen ykkössijoja, mutta pitkäikäisyydellään biisi rohmusi kolossaaliset radiopisteet. Siltikin albumilistan paalupaikka tuntui yllätykseltä. Niin tuntuisi myös Emma-palkinnon voittaminen.

Vadelmavene (Kasmir)
Kolmas triplaykkönen. Beibiin ja Huomiseen verrattuna tämä on vahvoilla, koska huipulle noustiin käytännössä tyhjästä. Myönnän, etten tajua Vadelmaveneen viehätystä ja että pidän Iholla-biisistä paljon enemmän, mutta veikataan Kasmiria kuitenkin voittajaksi.

Tähän kattaukseen ei jää paljon jossiteltavaa. Teflon Brothersin Maradona pärjäsi hyvin, mutta katastrofaalinen albumimenekki söi asetelmia. Naurava kulkuri ja muut coverit sivuutetaan. Entä Arttu Wiskarin Sirpa? Se nyt vain ei menestynyt yhtä hyvin kuin nuo.

Yhteistyö yskii

Takavuosina moni uusi tai vaihtoehtoinen nimi julkaisi albumin vuoden alkupäivinä hyödyntääkseen hiljaisia markkinoita ja saadakseen näyttävän listasijan. Levyale taisi osaltaan taltuttaa tämän innon, ja esimerkiksi tämän viikon Top 50:ssä ei ole yhtään uutuutta. Säpinää tilastoon tuo vain Apulannan uusiksi äänitetyn esikoislevyn re-entry seitsemäntenä. Julkaisuviikollaan se ylsi vain sijalle 11, joten bändin Top 10 -pitkäsoittojen määrä karttui ja on nyt 17.

Haloo Helsinki! palasi kärkeen 11 viikon tauon jälkeen, ja Kiitos ei ole kirosana sai neljännen paalupaikkansa. Viime viikon uutuudet Nicki Minaj ja Hozier kohensivat hiukan asemiaan. Elastisen toistaiseksi tuorein albumi Joka päivä koko päivä (2013) osoitti vihdoin kokeneensa edes jonkinlaista Vain elämää -nostetta tekemällä re-entryn 49:nneksi.

Alkuvuoden vaisuutta säestää Nelosen radioiden listakiinnostuksen lopahtaminen. Melko pitkäänhän sunnuntaisin klo 12 kuultiin kaksituntinen, aseman linjaan räätälöity virallinen listaohjelma sekä Radio Rockissa, Suomipopissa että Aallossa. Nyt se tulee tuohon aikaan vain Rockissa yksituntiseksi typistettynä. Aalto soittaa listaa myöhemmin illalla ja Suomipop ymmärtääkseni ei enää ollenkaan.