Eläkkeet myöhässä

Ensimmäinen täysi myyntiviikko nosti Herra Ylpön & Ihmiset kuutossijalta albumilistan kärkeen. The Baseballsin ykkösputki katkesi 12 viikkoon eikä saane ihan heti jatkoa, jos levyale tulee. Tosin en vielä tiedä, mitä levyjä aiotaan panna halvalla, jos vaikka Strike! olisi yksi niistä.

Selvästi korkein uutuus on Husky Rescuen Ship of Light kahdeksantena. Melko tasan kolme vuotta sitten bändin Ghost Is Not Real ylsi kolmossijalle. Muista tulokkaista kolme on julkaistu vanhana vuonna – ensikertalaiset Paloma Faith (37) ja Adam Lambert (42) on kumpikin ehditty nähdä sinkku- tai radiolistoilla kahdella biisillä. Eläkeläisten kokoelmatupla Humppabingo (32) lähti lopulta liikkeelle, kun avausraita Hulluna humpasta esitettiin euroviisukarsinnoissa.

24:nneksi ilmestynyt Zetor hitit on sekava mutta painokas lajitelma vanhoja suomisuosikkeja. Various-koosteiden magian haihtuvuudesta kertoo se, että erittäin hittipitoiseksi katsottava NRJ Hits 13 ei ole kahdessa viikossa jaksanut sijaa 40 korkeammalle.

Aika kultasi kabareen

Areenassa sitä ei ole, mutta Yle Teema näyttää sunnuntaina uudestaan eilen lähettämänsä dokumentin Made in Sheffield. Siinä kerrotaan, kuinka Sheffield muuttui nopeasti 1980-luvun alussa brittipopin takapajulasta lippulaivojen ylpeäksi kodiksi. Tiedä miten tarina muille avautuu, mutta juuri tuolloin NME:tä viikoittain tavanneelle se tarjosi muutaman flashbackin ja palikoiden paikalleen loksahtamisen.

Lippulaivoiksi kasvoivat The Human League, Def Leppard, ABC ja Heaven 17, joista kolme ensimmäistä olivat jonkin aikaa koko maailman ja neljäskin kotimaansa suosituimpia yhtyeitä. ABC:n The Lexicon of Love oli Suomen ykkösalbumi viisi viikkoa, Human League nettosi USA:ssa kaksi ykkössinkkua ja Def Leppard kauppasi 1980-luvulla kymmeniä miljoonia albumeita.

Dokumentissa kaksi musiikkitoimittajaksi tituloitunutta häiskää nosti erillisissä haastatteluissa samaan suosiohehkutukseen nimen Cabaret Voltaire. Ihan hyvä bändi, minäkin omistan muun muassa oheisen levyn, mutta rinnastus on sangen absurdi. Cabaret Voltaire ei pitkähköllä urallaan julkaissut yhtään Top 40 -singleä ja pääsi brittien albumitilastossakin vain 31:nneksi. USA:n Top 200 jäi valloittamatta.

Monesti koettu ilmiöhän se on, että ammattitoimittajat pokkana julkituovat mitä kummallisimpia käsityksiä ja muistikuvia jutunaiheidensa kaupallisesta menestyksestä. Huvitti vain, kun toisen yllämainituista, NME:stä tutun Andy Gillin vieressä hyllyssä hehkui keltainen Guinness Rockopedia -kirja. Minulla hehkuu myös. Siinä on esitelty 800 rocknimeä, mutta Cabaret Voltaire ei ole mahtunut mukaan.

Ehkä journalistimme olivat vain niin läheisissä tekemisissä kotikulmien yhtyeen kanssa, että perspektiivi vääristyi. Onhan tavallinen työelämäkin väärällään ihmisiä, jotka kykenevät luomaan hämmästyttäviä illuusioita omasta pätevyydestään ja ansioituneisuudestaan ja toisaalta sellaisia, joille nuo illuusiot menevät hämmästyttävästi läpi.

Kivaa luettavaa

Kansaa ovat viime aikoina hämmentäneet ristiriitaiset tiedot vuoden 2009 myydyimmästä kotimaisesta levystä. Toisaalla hehkutetaan Lauri Tähkää, toisaalla Anna Puuta. Debatti käy kummankin kotisivuilla, ja jopa Tilastokeskuksessa älähdettiin ja tivattiin tietolähteiltä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

ÄKT:n tukkumyyntiraportin kiistaton ykkönen on Lauri Tähkä. Sony Music levitti tietoa Anna Puun paremmuudesta laittaen lähdelinkin omille, Anna Puun ja ohjelmatoimisto Popgeen sivuille, mutta medialle lähteneessä tiedotteessa lähdettä ei mainita. Tuo lähde on teidän totisenne eli Listablogi, jossa ynnättiin Ylen virallisen listan laadinnassa kertyneitä lukemia. Lopputuloksissa Anna sijoittui toiseksi ja Lauri kolmanneksi.

Pohjimmiltaan vastakkain ovat siis tukkumyynti ja täysihintainen kuluttajamyynti, joissa tunnetusti voi olla merkittäviäkin eroja. Blogissani on tarkoituksellisesti puhuttu ostetuista levyistä, symbolisena erotuksena kulta- ja muihin tukkumyyntiuutisiin, joissa verbinä on aina myydä.

En silti rupea puolustamaan omaa tulostani enkä varsinkaan millään tavoin asetu Sonyn röyhkeän uutisoinnin tueksi. Albumeille nimittäin summaantui eroa vain 50 kappaletta, joka mahtuu helposti tilastollisen virhemarginaalin sisään. Vuosilaskelmieni motiivina ei ole ollut julistaa voittajia ja jakaa mitaleita, vaan täydentää, laajentaa ja tasapainottaa kultalevyuutisointia, jossa on kiistattomat puutteensa.

Sekavuudesta ollaan tosin jo pääsemässä eroon, koska en enää saa listalaatijalta sellaista tietoa, josta voisi koostaa vastaavan vuositilaston. Vai ollaanko? Eikö se suorastaan tihku vahvaa disinformaatiopotentiaalia, kun saman tahon (ÄKT) takana ovat tiedot sekä tukku- että kuluttajamyynnistä? Kun puhutaan ÄKT:n listoista, mitä tarkoitetaan?

Onneksi Lauri Tähkän kannattajat ovat suhtautuneet ”väärään tietoon” paljon lupsakammin kuin eräiden Idols-laulajien fanit Suomi24:ssä, jossa kirjoituksiani käytetään milloin minkäkinlaisena lyömäaseena. Tähkän sivuilla muun muassa nimimerkki Rusakko kirjoitti, että Listablogi on kivaa luettavaa. Kiitos!

Tietoa perstaskusta

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on kiehtova juttu Sipe Santapukin pitkäaikaisten talohaaveiden toteutumisesta. Projektia alustetaan aina vuodesta noin 1984, jolloin pikku-Simo tutki Media-tieto -kirjasta Frank Lloyd Wrightin piirtämää erikoista rakennusta. Annetaan ymmärtää, että hän ruokki samalla tietosanakirjasarjalla myös innostustaan taitolentoon, kilpa-autoihin ja rocktähtiin.

Jaa. Minulla on paitsi muisti myös käden ulottuvilla tietosanakirja vuodelta 1984. Gummeruksen Taskutietojätistä on näppärä tarkistella kaikenmoisia muuttumattomia perusjuttuja ja vertailla muuttuvia. Vaikka se on pienehkö, siinä on 60.000 hakusanaa. Ja voin sanoa, että vaikka rockin/popin historia oli tuolloin jo 30 vuotta pitkä, se oli aivan liian lyhyt päätyäkseen tietosanakirjojen aiheiksi.

30 vuoteen mahtuu useankin sukupolven tajuntojen muokkausta, kulttuurillisia mullistuksia ja lukemattomia menestystarinoita. Montako sellaista löysin 60.000 hakusanan joukosta? Kahdeksan. Okei, en selannut koko opusta, mutta tein paljon pistokokeita. Tämä kahdeksan eliitti on aakkosjärjestyksessä Abba, The Beatles, Bob Dylan, Jimi Hendrix, Hurriganes, Janis Joplin, Elvis Presley ja The Rolling Stones. Siis vain yksi suomalainen, jollei M.A. Numminen kategorisoidu rock/popartistiksi.

Ja mitä Taskutietojätti kertoo vaikkapa Abbasta? ”Agnetha Fältskogin (s. 1950) v. 1972 perustama popyhtye. Jäsenet: Björn Ulvaeus (s. 1945), Benny Andersson (s. 1946) ja Anni-Frid Lyngstad (s. 1945).” Touché! Alapuolella kerrotaan paljon laveammin muun muassa renessanssimaalari Niccolo dell’Abbatesta, josta vuoden 2010 Google ei löydä muita suomenkielisiä sivuja kuin Wikipedia-johdannaiset.

Sinänsä olisi ollut hauskaa seurata kärpäsen esi-isänä katossa, kun Taskutietojätin toimituskunta raakkasi kirjaansa kelpaavia ja kelpaamattomia poppareita. Oliko heillä tutkimuksellisia perusteita vai mentiinkö perstuntumalla? Jälkimmäistä suositaan yhä sangen laajalti, ja osittain siitä syystä meikäläinenkin yrittää tarjota valintojen avuksi historiallisesti todennettavaa katetta.

Räyhähenki hallitsee

Midprice-albumilista on uudistuksen jälkeen ollut haahuilevan ja irrationaalisen tuntuinen. Tälläkin viikolla suurin osa Top 10:n äänitteistä vaihtui, ja ykkössijan otti Kauko Röyhkän Pohjoinen taivas 1991–1993. Röyhkä teki EMIlle 90-luvun alussa neljä albumia, mutta kokoelma ei kata koko jaksoa – siitä puuttuu muun muassa miehen ainoa listasingle tuolta ajalta, Pyhä kaupunki (#13, 1994).

Pohjoinen taivas julkaistiin alkujaan 1997 eikä käynyt albumilistalla. Se täydentää ja myötäilee Röyhkän uran toinen toistaan oudompia ja turhauttavampia paketointiyrityksiä. EMIlle tehtyjä äänityksiä kun ei ole päästetty myöhemmin julkaistuille kokoelmille kuten Talo meren rannalla ja Räyhähenki muistelee, jotka nousivat vuosituhannen vaihteen molemmin puolin sijoille 17 ja 7.

Olen yhä sitä mieltä, että Kaukon pitkästä tuotannosta saisi upean ja kaupaksikin käyvän lajitelman (jopa uran ensimmäisen kultalevyn), kun vain ajankohta natsaisi ja kaikki suostuisivat yrittämään. EMIn katalogista pitäisi saada siihen mukaan ainakin Kevät, Kultainen aasi, Vaeltava vitsaus ja Ainoa. Ehkä hyväksi havaittu vaihtoehtopari, kaksi ja neljä cd:tä?

Sound of Assyria

Staattinen statistiikka olkoon päivän sanapari. Sama vanha viisikko, joka viime viikolla piti Tuomon loitolla kärkikuvioista, torpedoi samassa järjestyksessä myös Herra Ylpön & Ihmisten haaveet toisesta albumilistan ykkössijasta. Kahden vuoden takainen Sata vuotta saavutti paalupaikan jopa aika selvällä erolla ja kilpaillumpana sesonkina helmikuun lopulla.

Pojat ei tanssi on kuitenkin selvästi korkein viikon debyyteistä, kun Jos rakastat -soundtrack näyttäytyy 12:ntena. Alempana näkyy ensikertalaisiakin. Flow-festivaalilla edukseen esittäytynyt amerikkalainen Vampire Weekend on 14:ntenä, ruotsalainen Prince of Assyria 29:ntenä ja heinolalainen Pressure Points sijalla 44. Assyrian prinssi eli Ninos Dankha on minun tietääkseni ensimmäinen Irakissa syntynyt esiintyjä Suomen listoilla sen jälkeen, kun Sound of RELS pestasi vokalistikseen Suzie Aldabbaghin.

Alaosassa on taas outoja re-entryjä ja tavallaan outo mutta odotettu tulokas sijalla 50. Harvoin nimittäin vakiintuneen ja menestyneen yhtyeen albumi debytoi listalla yli vuosi ilmestymisensä jälkeen, mutta Nickelbackin Dark Horse teki niin. Okei, The Essential Michael Jackson debytoi ja jatkoi siitä ykköseksi neljän vuoden viipeellä, mutta syyt olivat tavallista painavammat.

Tasainen tappaja

Radio Novan uudenvuodenlupaus, että mitään biisiä ei soiteta kahdesti työpäivän aikana, on muuttanut Music Controlin listaa tasaisemman ja tasapuolisemman oloiseksi. Muutaman lounasravintolakuuntelun perusteella aseman soittolista ei kuitenkaan ole laajentunut, vaan uusien biisien tehorotaatio on korvattu ”parhailla klassikoilla”.

Suuntausta kuvaa hyvin HIMin Heartkillerin nousu uudeksi ykköseksi. Sen soittopisteistä 24,6% antoi Ylex, 24,4% NRJ, 22,7% Nova, 13,1% Radio Rock ja 12,7% The Voice. Se on bändin uran toinen ykkösradiohitti Wings of a Butterflyn rinnalla, mutta single/latauslistalta ehdittiin jo pudota ulos.

Uusia Top 20 -hittejä ovat Timbalandin Morning After Dark (31–18) ja singletilaston yläpäässä pitkään viihtynyt Keshan Tik Tok (28–15). Sinkkumenestyksestä ja markkinoiden hiljaisuudesta (ja siitä, että 22-vuotias Kesha on ilmetty jenkkikopio Kristiina Braskista) voisi järkeillä, että ensi viikolla ilmestyvä Animal-pitkäsoitto mahtuu laajennetulle albumilistallemme. Ponnistusapuahan tuli aiemmista vierailuista Flo Ridan ja Pitbullin hiteillä.