25 vuotta täyttänyt ja hyvät bailut järjestänyt Rumba-lehti nimesi juhlanumeronsa täytteeksi 25 klassikkoalbumia 2000-luvulta. Kasaan saatiin monipuolisehko lajitelma kaupallisia ja kaupattomia menestyksiä. Kaikki levyt olivat ulkomaisia ja näkökulma tiukasti lasin takaa katsova. Juttu olisi kipeästi kaivannut muutakin lokalisointia kuin sen huomion, että Wilcon Jesus, Etc. on Radio Helsingin koko toiminta-ajan soitetuin kappale.Myyntilukuja käytettiin aika ajoin klassikkoaseman alleviivaukseen, ja sanomattakin oli selvää, että esimerkiksi Eminemin saavutukset oli mitattu amerikkalaisilla mittareilla – ei maailmanlaajuisilla, suomalaisista puhumattakaan. Tätä kautta hänen menestystarinansa asetettiin Jay-Z:n kanssa suunnilleen samalle viivalle, vaikka Jay-Z ei ole ikinä yltänyt Suomessa edes Top 40 -albumilistalle.
Vaikka musiikkikriitikon kenties tärkein ensiaskel on aina ollut oppia korostetusti erottamaan toisistaan äänitteen markkina-arvo ja muu merkittävyys, niin visio käy usein sumeammaksi, kun aletaan käyttää sanaa klassikko. Mediassa törmää tämän tästä erheellisiin käsityksiin, että se-ja-se klassikoksi kanonisoitu albumi nautti aikanaan myös kaupallista suursuosiota.
Marvin Gayen What’s Going On (1971) kuuluu niihin levyihin, joita toimittajan tulee ihan sidosryhmäkehityksellisten etujen nimissä kutsua klassikoksi – ja mielellään myös suurmenestykseksi. Toki se USA:ssa myi kohtalaisesti nousten kuutossijalle, mutta erään 1990-luvun artikkelin mukaan sitä oli siihen mennessä ostettu Britanniassa – tuossa klassikkolistojen luvatussa maassa – vain 25 tuhatta kappaletta. Suomen tilastoissa miestä ei ole koskaan näkynyt edes coverversioina.


