Eilen päättyi syyskuu, ja samoin päättyi musiikkitietokanta Fonon olemassaolo kirjastot.fin suojissa. Siteeraan tiedonantoa.
Fono.fi on suljettu 30. syyskuuta 2025 palvelun teknisen elinkaaren päättymisen vuoksi. Fono.fi toimi asiakaskäytössä vuodesta 2007 syyskuun loppuun 2025. Tallennettu Fono.fi-data tammikuuhun 2022 asti on tallessa, ja saataneen myöhemmin käyttöön uudessa näkymässä.
Yle Arkisto päätti metatietojen tallennuksen Fono-tietokantaan 14.1.2022. Sen jälkeen Fono.fi-palveluun ei tullut uutta ja takautuvaa metatietoa.
Nyt meillä vastaa samankaltaiseen tiedontarpeeseen vain Musiikkiarkiston pelastama Fenno, jota ei ole päivitetty tällä vuosituhannella lainkaan. Fyysisten levyjen harveneminen on syönyt myös Discogsin käyttökelpoisuutta tässä suhteessa. Siteeraan viimevuotista itseäni.
Fennon laajat sisällöt koskevat vain kotimaisia äänitteitä ja loppuvat vuoteen 1999. Fonossa ovat myös Ylen äänilevystön kokoelmiin hankitut ulkomaiset levyt vuodesta 1974 alkaen. Tietolähteitä on hyvä olla useita, koska välillä tulee vertailtua niiden sisältöjä virhe-epäilyjen takia ja ihan syystä. Kelpo referenssinä voi pitää myös levynkeräilijöille suunnattua Discogsia.
Discogsin huono puoli on tietojen määrän vaihtelevuus, joistakin levyistä on vain kappalenimet, toiset taas ovat jaksaneet syöttää tiedot ihan muusikoiden tarkkuudella. Oon joskus sellaisten levyjen osalta mitä itsellä on noita tietoja sinne täydennellyt mutta aika hidasta hommaa sekin, pahimmillaan ei montaa levyä illassa ehdi tehdä.
VastaaPoistaLisääksi tietysti meidän pieni markkina-alue tekee sen että kaikkia levyjä ei vaan sieltä löydy. Itsellä on esim. nippu savikiekkoja joista Discogsissa oli ehkä puolet. Niin ikään joitakin "huoltoasemakokoelmia" en oo löytänyt. Pitäisi ehkä opetella levyjen lisääminen sinne.