Lisää sadepäiviä, lisää viisuhistorian asemointia. Ensimmäiseksi voittajakseen Ding-a-dongin (1975) saanutta, legendan kiinteäksi osaksi kasvanutta 12 points -arviointijärjestelmää on helppo suhteuttaa. Jos 17 maan kisassa jaetaan 15 prosenttia vähemmän pisteitä kuin 20 maan kisassa, niin sen tulokset saavat 15 prosentin kompensaation, eikö niin? No… ei.
Kukin maa jakaa pisteitä kymmenelle parhaaksi arvioimalleen esitykselle. Jos tarjokkaita on 15, niistä 2/3 saa pisteitä ja 1/3 jää ilman. Mutta jos tarjokkaita on 25, niistä vain 2/5 saa pisteitä ja 3/5 jää ilman, siis 60 prosenttia. Eli mitä enemmän maita, sitä vaikeampaa on saavuttaa edes yksi piste. Onko tämän kompensoimiseksi jotain laskukaavaa?
Koska projektin ensisijainen tarkoitus on vertailla hyvin menestyneiden viisujen pistemääriä, otin joka kisasta Top 12 -sijoitukset ja tutkin graafien avulla, kuinka paljon osanottajamaiden määrän kasvu keskimäärin vaikuttaa niille kertyviin pisteisiin. Päädyin tulokseen, että edellämainitun 15 prosentin kompensaation sijasta noin kymmenen prosenttia riittää.
Toinen testaus tarvittiin, kun semifinaalien lisäämisen jälkeen äänestävien maiden ja finaalin kilpailijamaiden määrät poikkesivat toisistaan. Sen sijaan uusimmasta käänteestä, jossa jury- ja puhelinäänet ilmoitetaan erikseen ja saldo tuplaantuu, en keksinyt mitään venkoiltavaa: pisteet puolitetaan ja siinä se.
Kun laskelmat valmistuvat, niiden pohjalta saadaan pätevä järjestys eri maiden menestykselle euroviisujen koko historian aikana (miinus 1956). Varautukaa juttusarjaan. Yksittäisten biisien vertailuun jää väkisinkin muutama vanha haamutulos, suhtaudutaan niihin vaikka samalla tavoin kuin doping-DDR:ään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti