sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kuuma nelikymppinen

Sekä striimeistä että radiosoitosta on saatavilla laaja, perjantaisin ilmestyvä, lukemat tarjoava viikkolista, eli Spotifyn Top 200 ja Radio Monitorin Top 100. Olen silloin tällöin miettinyt, voisiko niistä yhdistää kokonaiskatsauksen, jossa striimit ja impactit huomioitaisiin mahdollisimman tarkasti 50/50-lopputuloksen tuottavilla kertoimilla.

Sittenpä tein sen menneelle viikolle, tulokset ohessa. Nimen perässä striimisijoitus, radiosijoitus ja pisteitä kuvastavat palkit. Kerrointen määrittely ei ollut aivan yksinkertaista, koska listojen profiilit ovat melko erilaiset, ja on vaikea määritellä, onko ero hetkellinen vai pysyvämpää sorttia. Radiolistan olemushan tuntuu koko ajan muuttuvan.

Top 10:n alapuolella elementtien välinen tasapaino toimii, mutta muutama hitti kerää radiossa niin paljon soittoa, että sitä ei hevin kurota striimeillä kiinni. Ääriesimerkki Kaija Koon Onnellinen loppu, jonka sadanneksi oikeuttavat striimit ja neloseksi oikeuttavat impactit antavat lopputulokseksi sijan viisi! Ava Maxin Salt jää sen taakse osa-aluesijoilla 20 ja 6.

Mutta jos jättää yhteistuloksen sivuseikaksi, tuosta voi tehdä muunkinlaisia huomioita. Kuten sen, että jo kuusi viikkoa striimeissä menestynyt Behmin Tivolit ei mahdu radiossa sadan kuulluimman joukkoon. Tai että Cicciolina lähti soimaan radiossa vasta kun putosi striimeissä 50:n ulkopuolelle. Dua Lipalla on kolme biisiä 28 parhaan joukossa. Listan tuntumasta voi kertoa, että radion 17. sijaa pitävää Lady Gagan Stupid Lovea ei löydy enää Spotifyn Top 200:sta.

Toteutus ei vaadi kohtuuttomia, joten saattaisin kyllä tällaista julkaista, jos lukijoita kiinnostaa. En välttämättä aina ihan päivätuoreena.

2 kommenttia:

  1. Kyllähän tuollainen moderni 50 hittiä-lista ainakin allekirjoittanutta kiinnostaisi. Kun vielä YouTube-striimit lisäisi, niin olisi kaikki merkittävät suosion mittarit mukana. YouTube top 100 löytyy muuten tuolta: https://charts.youtube.com/charts/TopSongs/fi?hl=fi
    Sami

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä. Tuo sopisi laajuutensa ja aikataulunsa puolesta hyvin sekaan, mutta saattaisi myös sysätä kokonaistyömäärän kohtuullisuuden tuolle puolen. Kärjen erot ovat isommat kuin striimeissä, mikä lisäisi kiinnostavuutta. Taidan tehdä testilistan.

    VastaaPoista