sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kolmen vuoden ero

Hittivuosilistan kokoamisen mielekkyys on vuosi vuodelta kyseenalaistunut aikataulujen hajoamisen takia. Yhä useammin vuoden X striimihitti on vuoden X+1 radiohitti. Ero on revennyt varsin nopeasti siihen nähden, että sille ei ole konkreettista syytä. Siitä, kun radioasemat menettivät uutuuksien etukäteissoitto-oikeuden, on kuitenkin jo noin vuosikymmen.

Laadin oheiset graafit (klikkaa isommaksi) kertomaan siitä, kuinka paljon meno on muuttunut vain kolmessa vuodessa. Otin vuosien 2016 ja 2019 kymmenen isointa hittiä, laitoin niiden striimi- ja radioviikkolistasijat jonoon ja tein käyrät kymmenen hitin keskiarvosijoista 40 viikon ajalta. Behmin Hei rakas jätettiin viime vuoden hiteistä väliin, koska sen matka on aivan kesken.

Parhaiten muutosta kuvaa kolmas graafi, jossa on pelkät radiokäyrät. Vuonna 2019 hitti putosi Top 10:stä keskimäärin lähes kaksi kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2016. Siitäkin huolimatta, että ulkomainen (nuorisoradio)hitti liikkui kutakuinkin vanhaan malliin.

Toki noin pienessä otannassa yksittäistapauksetkin voivat vaikuttaa. Esimerkiksi striimikäyrän 2019 huippukohta näyttää oudolta, koska kymmenikköön pääsi biisejä (Lauri Tähkän Palavaa vettä), jotka eivät juuri striimilistalla juhlineet. Kummallakin listalla hyviä sijoja saaneita kappaleita kertyy vuotta kohden aika vähän – ja sitä vähemmän, mitä hitaammaksi radiolista muuttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti