lauantai 5. lokakuuta 2019

Sata pisintä #10

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Tapani Kansa 26 + 40 = 66


1968-1969 oli hurjaa hittiaikaa Kansalle, ja lähes samaan vauhtiin hän ylsi 1976-1978, jolloin mentiin kahdesti myös albumilistan kärkeen. Kausien välissä ehdittiin hakea linjaa hyvinkin kaukaa, ja samaa voi sanoa 1980-luvusta. Hän oli niitä, jotka käännöshitin kuolema uhkasi viedä mennessään (vaikka menestyi myös alkuperäisbiiseillä), mutta ajoittaisia elpymisiä on nähty jopa radiolistan ykkösenä. Jukebox-ykkösiä tuli peräti kuusi. Aikahaarukka 50 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti