sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kaksi elämää: Kai Hyttinen

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Kai Hyttinen saavutti aikoinaan kahden vuoden välein neljä varsin isoa hittiä, mutta kyllä tuo luku silti yllättää: miljoona! Tiedän vain yhden vanhemman kotimaisen biisin kuin vuoden 1972 Dirlanda, jota on striimattu yli miljoona kertaa. Toisaalta sen follow-upina julkaistu toinen kreikkalaisperäinen renkutus Entten tentten on täysin unohtunut, vaikka aikoinaan nousi singlelistan 13:nneksi.

Striimilistassa on erikoisuus, jollaisia tulevissakin jaksoissa saa totutella näkemään: joululevytykset pystyvät nousemaan hyvinkin ylös päästessään sopiville soittolistoille. Hyttisen Kulkuset on peräti kolmosena. Mies ei harvinaista kyllä koskaan esiintynyt euroviisukarsinnoissa tai Syksyn sävel -finaalissa, mutta yksi viisukäännös (Saanhan olla hän) sentään ansioluetteloihin sisältyy.

Kai Hyttinen – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
1

DIRLANDA
1972
•••••
1 017 000
2
9

TUULEN TIE
1970
••••
48 000
3
2

NOSTA LIPPU SALKOON
1974
•••
284 000
4
7

KÄYMÄÄN VAIN
1968
•••
62 000
5
5

NAISET
1976
••
88 000
6

TYTTÖ
1966
••
30 000
7
11

SAANHAN OLLA HÄN
1975
38 000
8

TUIKKU MURHEISIIN
1976
15 000
9

ENTTEN TENTTEN
1973
3 000
10

VIE VAIN
1974

10 000
11

VOLARE
1990

13 000
12
6

VARPUNEN
1979

80 000
3

KULKUSET
1975

125 000
4

MUISTAN KESÄN
1968

122 000
8

KURKI
1985

57 000
10

FLIRTATEN
1972

46 000
12

KOTISEUTU POHJOLASSA
1976

38 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti