lauantai 10. toukokuuta 2014

Haamusuorituksia

Jos latauslistan vaiheista voi mitään ennustella, niin viikon päästä julkaistavan Coldplay-albumin menestysnäkymät ovat mainiot. A Sky Full of Stars debytoi näet torstaina ykkösenä, ja se on yhtyeen uran ensimmäinen paalupaikka Suomen lataus- tai singletilastoissa. Ghost Storiesin kaksi aiemmin julkaistua maistiaista ovat nekin yhä Top 20:ssä, ja niistä Magic pärjää myös Spotify- ja radiolaskelmissa.

Samoilla jossitteluilla lupaavalta näyttää niin ikään Michael Jacksonin eilen ilmestyneen Xscapen vastaanotto. Justin Timberlaken äänellä höystetty sinkku Love Never Felt So Good debytoi kuudentena, mikä on Jacksonin paras latauslistanumero. Vajaat viisi vuotta sittenhän tilastoon ryöpsähti kerralla klassikko poikineen, mutta mikään niistä ei noin korkealle. Edellinen, paljon hämärämmistä lähteistä haalittu postuumialbumi Michael kävi yhdeksäntenä.

Kaikkine manöövereineenkin Xscape jäänee silti toisen timonpäiväisen uutuuden jalkoihin. Samanmielisten some-kuhina usein johdattaa harhakuviin eivätkä kehuvat arvostelut yleensä vaikuta ratkaisevasti menekkiin, mutta Helsingin Sanomien mukaan Pepe Willbergin albumin kysyntä on yllättänyt kaikki. Nöyristä ennakko-odotuksista kertova 3000 kappaleen ensipainos sai saman tien lisätilauksen, ja Pepe & Saimaa komeilee Itunes Storen ykkösenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti