torstai 20. tammikuuta 2011

Halpaa ja vanhaa

Vaikka levyale vilkastuttaa kauppojen toimintaa, taistelu ykkössijasta ei välttämättä äidy erityisen hurjaksi. Kärkeen on saatu yllätyksiäkin kuten Sielun veljien Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta neljä vuotta sitten. Niinpä Stratovarius otti ilmeisen helposti normaalihintaisella Elysiumilla omansa eli albumilistan kolmannen paalupaikan. Edellisestä pääsi jo kulumaan yksitoista vuotta.

Top 50 täyttyi peräti 20 re-entryllä, mutta ainoa joka hyppäsi korkeammalle kuin aikaisemmalla listaurallaan on Tuure Kilpeläisen Valon pisaroita (10). Kovin nousija (25–4) on viikkokuningatar Chisu, jonka epäilin siirtyvän muutamankin kaverin kera midprice-tilastoon, mutta viimeviikkoisista listalevyistä sinne päätyi vain Hevisauruksen Jurahevin kuninkaat. Vaikuttaa siltä, että kenenkään tuoreinta julkaisua ei tilastoida midpriceen, on hinta mikä tahansa – vaikka sitten 7,99 euroa kuten Chisulla Anttilassa.

Jotkut aleäänitteet onnistuivat myös putoamaan, Lauri Tähkä & Elonkerjuun muutoinkin labiilisti käyttäytynyt Iholla jopa 21 sijaa. Mikko Kuustosen viimesyksyinen kimppakierrätyslevy Kuu ja tähdet näyttäytyy ensikertalaisena, samoin peräti 40 vuoden odottelun jälkeen Vesa-Matti Loirin 4+20. Vinyyliversion loppuun myymisestä uutisoitiin jo alkuviikolla, mutta painos ei ollut megakookas – sillä irtosi vain 21. sija.

9 kommenttia:

  1. Osuin oikeaan arvauksessani, että Chisu, Anna Puu ja Johanna Kurkela ovat levyalen menestyjät. Jukka Pojan menestystä en osannut ennakoida ja Maija Vilkkumaa sekä Lauri Tähkä menestyivät huomommin kuin ajattelin.
    Minkälainen on yleensä ollut Stratovariuksen listahistoria, siis onko pysynyt kauan hyvillä sijoilla vai saattaako pudota hetkessäkin paljon alaspäin?

    VastaaPoista
  2. Veikkaan Seilin nousevan ensi-viikolla taas listakärkeen, ihmettelen vain miten 100 000 albumin myynnistä ei ole vielä ilmoitettu vaikka eikös 95 000 tullut täyteen jo ennen joulua?

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa että Stratovarius teki sen! Polariskin melkein nousi listaykköseksi, nyt ei jääty karvan päähän paalupaikasta. Vesku Loirin vinyyli jäi itseltäkin saamatta, kun tuli ei-oota vastaan.

    VastaaPoista
  4. Stratovariuksen turnauskestävyys on vaihdellut. Destiny (1998) pysyi ykkösenä toisenkin viikon.

    Korjaus muuten tapaus Loiriin: 4 + 20 nousi muinoin Suosikin albumilistan sijalle 16 eli ei ole ensikertalainen.

    VastaaPoista
  5. On se jännä, kuinka paljon lehdistö arvostaa Stratovariusta. Ampparit.comista ei löydy kuin yksi osuma Straton listamenestyksestä ja sekin Rumban. Kun vertaa tiettyjen naisartistien menestyksiä, niin ampparit antaa toistakymmentä osumaa parhaimmillaan ja huonoimmilaankin muutama. Kai se lehtienkin on kivempi kirjoittaa nättien nuorten naisten menestyksestä kuin tuollaisten "ukkeleiden"...

    VastaaPoista
  6. Stratovariuksen levymyynnin arvo nousee korkealle, kun ottaa huomioon että YleX on soittanut vain muutaman hassun kerran levyltä mitään ja Radio Rockikaan ei ole soittanut kuin 55 kertaa Darkest Hours -biisin. Paskamediat ei tosiaan ole pitkään aikaan hehkuttaneet muita kuin naisartisteja. YleXnkin uutisissa on yleensä ollut listasta muutaman rivin juttu, nyt oli vain linkki viralliseen listaan.

    VastaaPoista
  7. Sekö selittää nuorten naisten menestyksen listoilla, kun lehdistö rakastaa heitä ja heistä jatkuvasti positiivista juttua lehdissä ja netissä. Eipä ole Stratovariuksen poikia paljon lehdissä näkynyt kertomassa kuinka itkin ja kirjoitin, kirjoitin ja itkin tai minkä nimisiä koiria heillä on (saati sitten poserauskuvia lehdissä koiriensa kanssa) tai kuinka rankkaa elämä ylipäätään on jne jne. Tuskin he nyt edes haluaisivat itsekään tällaisia juttuja itsestään, mutta jotain edes voisi olla.

    VastaaPoista
  8. Eipä oo kuulunu Stratoja Iskelmältäkään. Puhumattakaan Radio Aallon pehmeistä suosikeista tai NRJ:stä. Pakkohan tässä on alkaa pikkuhiljaa huolestumaan hevin tulevaisuudesta Suomessa. Kotipelto sentään oli Kuorosodassa, mikä osaltaan selittänee tämän viikon ykkössijan. Mut siitä on jo sen verran pitkä aika että jos Idolsin uudella kaudella ei oo ketään heviäijää mukana niin mietityttää kuunnellaanko täällä muutaman vuoden päästä enää ollenkaan raskaampaa musaa tai tehdäänkö levyjä?

    VastaaPoista
  9. Lisäys edelliseen. Just tuli uutta Stratovariousta NRJ:ltä. Hit music only!

    VastaaPoista