perjantai 26. kesäkuuta 2015

Nimikirjaimet #15: A.H.

Listablogin kesäsarjassa summataan, millä nimikirjaimilla varustetut henkilöt ovat menestyneet parhaiten Suomen listoilla.

Huomioitiin meillä vasta lento-onnettomuuskuoleman jälkeen kahdella albumilistamerkinnällä: Aaliyah Haughton.
Yksi kolmikosta, joka riemastutti listalevyillään 1987–2011: Beastie Boysin Adam Horowitz.
Nelikymppisenä rocktähdeksi, Top 10 -albumeita ja pari coverhittiä 1970-luvun puolivälissä: Alex Harvey.
Syksyn sävel -voitto plus muita radiosuosikkeja ja neljä Top 20 -albumia: Antti Huovila.
Albumilistan kakkoseksi Marja Tyrninä ja kolmoseksi sekalaisella hahmokokoelmalla: Aku Hirviniemi.
Fiftari-ilmiön huipentuman, Teddy and The Tigersin Teddy Guitar: Aikka eli Alpo Hakala.
Laulajaperheen menestynein, ykkösalbumi, paljon keskikokoisia hittejä ja Salattujen elämien tunnari: Anna Hanski.
Soul Captain Band, Kapteeni Ä-ni, Elokuu, itsekseen Nopsajalka: Antti Hakala.
Neljä ykkösalbumia tehneen Staminan laulaja-kitaristi ja biisintekijä, menestystä myös sivuprojektissa Wöyh!: Antti Hyyrynen.

Ryhmästä eniten AH on kuitenkin laulajatar, joka 1960-luvun hittiputken jälkeen teki 1980-luvun alussa comebackin albumitilaston kärkeen asti. Sen jälkeenkin palannut kahdesti listoille noin kymmenen vuoden tauoilta: Anita Hirvonen.

2 kommenttia:

  1. Entäs se leegoton Hanoi Rocks geetarmään?

    VastaaPoista
  2. Andy McCoy lasketaan A.M.-kategoriaan. Vain Nopsajalka-tyyppiset taiteilijanimet sivuutetaan, koska niistä ei saa nimikirjainparia. Aku Hirviniemi ja Aikka Hakala ovat julkaisseet listalevyjä myös omilla nimillään.

    VastaaPoista